Taustakuvana on Boris-sonni vasikkana. Boris lähti teurasauton mukana ei niin kauan sitten ylväästi. Boris elää kuitenkin minun sydämessäni aina. Niin kuin ihan jokainen eläin, joka on tilallamme vaikuttanut täällä oloaikanani.
Ei meinaa elämä asettua rauhallisille uomille tahi raiteille ei sitten millään. Juuri kun ajattelen, että paketti on jotakuinkin kasassa ja tällä mennään eteenpäin, niin tapahtuu jokin yllättävä käänne.
En ole pakottanut itseäni yhtään mihinkään.
Kaamos on taittumassa kohti kevättä; lumi on maassa ja luonto odottaa hiihtäjiään. Elämme kaunista talviaikaa juuri nyt.
Loma on ollut onnistunut ja La Gomera on palvellut meitä hyvin. Yöt ovat olleet viileitä ja on saanut levättyä. Päivällä lämpöasteita on ollut tällä loman toisellakin puoliskolla +22-29-astetta, muutama pilvisempi päivä ja yhtenä päivänä hieman sadetta, mutta siis ei mitenkään mitään haitaten.
Minä olin ihan ok lähteissä, mutta Helsinki -Vantaan lentokentällä eräs lapsi oksensi lattialle vessassa ja kas kummaa, kolme päivää myöhemmin sain vatsataudin ja kummastakin päästä lorisi, eli noroviruksesta varmaan oli kyse. Onneksi Tuija ei tätä pöpöä saanut.
Alkaa olla käsillä vuoden vaikein kuukausi täällä Pohjois-Norjassa. Nimeltään se on marraskuu. Myrskyää, on todella pimeää, kun lunta ei ole nimeksikään tai pysyvä lumi antaa odotuttaa itseään pitempään, vetistä ja kurjaa. Näin ollen olen päättänytkin viettää koko kuukauden jossakin, jossa saan kesään jatkoa ja ladata akkuja ja D-vitamiinivarantoja...
Skviik! Näin on taas aika lentänyt kuin siivillä ja vuosi kulunut siitä, kun kumppanini päätti lopettaa tilallisen elämänsä. Viimeiset kuukaudet ovat olleet vaikeita, koska maajussini ei saa aikaiseksi tehdä tilan viimeisiä töitä, jotta vihdoin pääsisimme tilanteeseen, että meillä olisi vain minulle jäävä karja jäljellä, jolle tarjoaisin...
Kuvaaja Virva Vuorenpää kesä 2022. Makaan selälläni packraftissa.