Toivon vuosi 2021 pian käsillä
Uhhuh mitkä myllerrykset sekä meikän sielussa että ylipäätään maailmalla!
Korona jyllää ja mulla on selvästikin vaihdevuodet alkamassa, kun on hirmuisesti mielialanvaihteluita ja kaikenmoisia oireita, jotka omasta mielestä elämänlaatua laskevat.
Työrintamalla on taas tapahtunut: Nyt on mulla kuukauden vapaa, jonka olin ajatellut käyttää navettahommiin perehtymisessä, mutta mieheni ei ole tästä niin innostunut juuri nyt. Hän on sitä mieltä, että koska teen työtä kodin ulkopuolella, niin navettahommat ja niiden organisoiminen on vielä toistaiseksi hänen heiniään. Näin ollen mä vain halailen ja hellittelen meidän eläimiä :D. Toki tähän vaikuttaa myös se, että veroilmoitukset ovat vielä tekemättä, eli hän haluaa, että minä pääsen aloittamaan *lomittajan* roolin puhtaalta pöydältä.
Tämähän tarkoittaa, että mulla on ihan oikeasti lomaa! Hilppasen Suomeen vanhempia moikkaamaan, mutta en tohdi mitään kaveri-turneeta nyt ottaa, kun Korona jyllää, eli aika lailla ajan suoraan Espooseen. Se ottaakin sitten 2 päivää ja 1500 km/ suunta. Mulla on nyt mahdollisuus olla 14 päivää karanteenissa reissun jälkeen, joten se on käytettävä hyväksi.
Duunissa mun piti aloittaa varahenkilön roolissa 1.12.2020, MUTTA nyt mulle tarjottiinkin vakinaista työtä toivomillani ehdoilla, eli aloitan 1.12.2020 60% työsopimuksella ja tarkoitus on myös tehdä keikkaa sairaaloihin kipsauksen merkeissä, JOS koronatilanne antaa myöten. Otin vakipaikan vastaan, kun se on hyvä kivijalka eteenpäin ponnisteluille ja työpaikka on lähellä kotia. Lisäksi annan arvoa sille, että työnantaja räätälöi mulle passelin sopimuksen.
Lehmät ovat jo talvitelakoilla ja sisällä navetassa. Jos ja kun aurinko paistaa, olemme jättäneet sähköaidat lehmille ja vasikoille, jotka pääsevät myös talven tullen ajoittain ulkoilemaan.
Nyt odotan malttamattomana Twisterin, mun lapinlehmän poikimista. Vasikan olisi pitänyt syntyä jo 25.10.2020, mutta se vielä antaa odotuttaa itseään. En tohdi Suomeenkaan singahtaa ennen vasikan syntymää ja haluan tietty nähdä, että kaikki sujuu hyvin ja äiti ja pikkuinen muodostavat siteen, ja että vasikan imetys onnistuu äidiltä. Samaan aikaan meidän pitää rakentaa Pandalle ja Borikselle väliaikainen karsina, kun sitten meillä on kaksi vasikkaansa imettävää lehmää, jotka tarvitsevat omaa rauhaa <3.
Kielikurssin aloitan näillä näppäimillä jahka vuorokierto uudessa pestissä selkiytyy. Ihan on selvät zembalot seuraavalle kuudelle kuukaudelle.
Parisuhde on meillä ollut koetuksella. Ihan järkyttävää vuoristorataa, jossa kaapin paikasta taistellaan ja siis ihan joka ikisestä asiasta. Minusta on tullut vaihdevuosikriiseissäni ihan mahdoton ja mun mies on ihan yhtä lyhytjänteinen kuin minä, eli huono yhdistelmä olemme siltä osin. Ei ole niin pientä asiaa olemassakaan etteikö siitä saisi mehevän riidan aikaiseksi.... Onneksi rakkautta on riittänyt ja ainakin vielä toistaiseksi tahtotilaa pyristellä eteenpäin. Mitään todellisia ongelmia kun ei ole.
Olemme kummatkin hippasen liian reviiritietoisia ja haluamme päättää kaikesta ITSE. Tämä on tietty parisuhteessa hieman haastavaa ;). Lisäksi tekemättömien paperitöiden vuoksi kaikki yhteiset suunnitelmat siirtyvät hamaan tulevaisuuteen ja minullehan se ei sovi ei sitten millään! Eihän sitä voi tietää onko elossakaan tuolloin?! Näin ollen minä aion käyttää lisääntyvää vapaa-aikaani reissaten (korona-rajoitusten mukaan tiettty) ja vuorilla samoiluun, eli jos kaipaat kaveria seikkailuillesi, niin täältä pesee! Turhaa sitä on marttyyriksi heittäytyä ja hampaita kotona kiristellä, kun voi pitää hauskaakin!
Tämä eka vuosi täällä Norjassa on ollut todella raskas. Nyt arkisen elämän paineet ovat helpottaneet työn ja kielen osalta siihen pisteeseen, että jää energiaa muuhunkin ( = lue huom. kuten riitelyyn). Ekan vuoden aikana olen ehtinyt myös havannoimaan vuodenaikojen vaikutukset tuntureilla liikkumiseen ja tiedän ja tunnen mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Nyt on helpompi omatoimisesti koluta paikkoja, kun ei tarvitse ukkoa oppaaksi vonkua koko ajan. Onhan täällä vaan niin mahtavat maisemat ja joka ikinen vuodenaika tarjoaa niihin omat mausteensa.
Minä olen oppinut itsestäni myös sen, että otan liikaa vastuuta. Olen niin kiintynyt meidän lehmiin, että mieheni sanoikin, että varmasti asuisin niiden kanssa navetassa, jollei hän pakottaisi minua kotiin! Näinhän ei voi loputtomiin jatkua ja tässäkin on jo kehitystä tapahtunut. Tällainen määrä vastuuta on ollut ihan kamalaakin välillä, kun ei voi eläimiä jättää vain miehen hoitoon. Ihan kuin äiti ei voi jättää pientä lastaan. Groteskia verrata eläimiä ja lapsia - tiedän. Minulla kun ei ole niitä lapsia, niin tällä mennään, valitan :D.
Hippasen hätäisesti kirjoittelen tätä juttua, kun aurinko on hilppaissut taivaankannelle, eli taidamme singahtaa ulos jahka ukko aamunavetalta kotiin ehtii! Kohta alkaa kaamos, eli täytyy imeä joka ikinen päivänsäde syvälle sieluun... Nyt on enemmän aikaa kirjoitelle blogiinkin, eli palataan ruudulle piakoin <3!