Totuus on tarua ihmeellisempää

17.01.2023
Huomenna loppuu kaamos. Minä olen ollut lomani ja sen jälkeisen flunssan jäljiltä todella väsynyt. Aamulla on vaikea saada silmiä auki ja pakollisten arkikuvioiden jälkeen en ole saanut mitään aikaiseksi. Juuri eilen tilasin apteekista verenpainemittarin ja D-vitamiinia. Sain siis jotain aikaiseksi 🥵. Ja nyt kirjoitan tätä blogia, eli eiköhän tästä elämä sukiudu päivän pidentyessä uomilleen. Voi tietysti olla, että usean vuoden kamala stressi on lomalla alkanut laukeamaan, jolloin väsymys on vain kehon viesti ottaa iisisti ja antaa tunteiden ja tuntemusten tulla ❤️. Olen yrittänyt ottaa tämän lempeästi: Olen hoidellut lehmiäni, vienyt koiria ulos ja nukkunut joka ikinen päivä pitkät päikkärit silloin, kun ei ole töihin tarvinnut mennä. 

En ole pakottanut itseäni yhtään mihinkään.

Tänään menen hiihtämään. Tosin en ennätä valoisalla, mutta otsalamppu tanassa iltapäivästä aion tehdä pienen lenkin. Huomenna haluaisin aurinkoa kiivetä katsomaan suksilla tai lumikengillä tunturiin, mutta se edellyttää, että heräisin aikaisin, eli saattaapi jäädä tekemättä 😂.

Olen nähnyt myös vallattomasti unia. Yhden kerran näin unen, jossa tapahtui kaikkea koomista ja nauratti kaikki kommerverkit. En enää muista yksityiskohtia, mutta sen muistan, että en muistaakseni ole koskaan ennen nähnyt komediaunia, vaikkakin olen muutaman kerran herännyt omaan hekotukseeni. 

Suomessa äidillä aloitetaan kevyt, oireita lievittävä kemoterapia piakoin. Tänään on ensimmäinen käynti syöpätautien poliklinikalla ja saamme lisätietoja. Yritän ajoittaa minun Suomen visiittini niin, että tulisin, kun hoidot on päällä, jolloin minua varmaankin ehkä eniten tarvittaisiin jeesimässä arkea.  Nyt tässä välissä on Muumio voinut punasolutankkauksen ja pienen operaation jälkeen (jossa munuaisten verenvuoto virtsarakkoon saatiin loppumaan) mainiosti. Toivoo, että olisi elämää ilman diagnoosin varjoa myös, niin turha mennä sinne itkeskelemään, kun vointi on hyvä ja mieli virkeä potilaalla. Pysyy omat tunteet paremmin kuosissa, kun voi ja saa olla hyödyksi.

Päivitykseni otsikkoon liittyen nostatan pikkuisen odotuksia ja aiheutan malttamattomuutta ihan varmasti. Minun sormenpäät ja sielu kihisevät halusta paljastaa ihan kaikki, mitä täällä on tapahtunut ja sattunut! Jakaa minun tarinani maailmalle. Vielä joudun itseäni toppuuttelemaan, koska suojelen sekä omaa tilannettani että läheisiäni ylimääräiseltä stressiltä, mutta vielä minun aikani tulee. Niitä tarinoita lukiessa kannattaa istua alas ja pidellä käsinojista tuolissa kiinni, jottei käy köpelösti 😃.

Nyt teen elämääni tilaa, jotta saan seuraavan oven matkallani raolleen ja auki. Ennen kesää teen lopullisen päätöksen, että jäänkö tänne Norjaan vai palaanko Suomeen lehmineni? Olen jo kerran päättänyt, että jään tänne, mutta sydän ja sielu ei tunnu vieläkään asettuvan tähän päätökseen. Intuitio on hipihiljaa eikä virko mitään. Näin ollen joudun vielä työstämään tilannettani. Odottamaan, että omalta tuntuva polku löytyy jalkojen alle ja johdattaa minua kohti omannäköistä, parempaa tulevaisuutta. Että jokin ovi kutsuvasti aukeaa.

Meinaan olla kurkkua myöten täynnä työntekijälle epäterveellistä terveydenhuoltoalaa, jota näemmä joudun vielä tovin sietämään, jotta saan unelmani lehmien turvakodista toteutumaan. Siihen kenties tulonlähteeksi lisäksi koira-/ kissahoitola ja koirapuisto ja se oma pukkiriikkinen mökki ❤️. Kaipaus ja hinku unelman toteuttamiseen on kova, mutta ensin täytyy tehdä konkreettisia ja järkeviä päätöksiä. Oman alan sekä ihan yleinen maailmantilanne on sellainen, että uhkia pulppuaa joka ovesta ja tuuletusaukosta, joten ihan tavattoman äkäseen ei kannata päätöksiä hosua. Yritän tehdä taustalla töitä, jotta alkaa palapelin palaset löytymään ja sitten loksahtamaan pala palalta paikalleen...

Ennen kaikkea tarvitsisin tukea ja kannustusta ja sitä, että minuun uskottaisiin. Parisuhteen vedellessä viimeisiä täällä, on 💕 tuki kaukana ja pitää vaan yrittää itse uskoa itseensä ja luottaa omiin kykyihinsä, vaikka niin väsyttää, vaikka tunnelin valo kajastaa vielä niin kaukana. Uskoa siihen, että vielä se aurinko tähänkin risukasaan ja ihmisraunioon paistaa ☀️.

Huomenna, jo huomenna loppuu kaamos...


Share
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita