We all have two lives. The second one starts when we realize we only have one.-Tom Hiddleston

Syystä ja kolmannesta parisuhteeni kypsemmällä iällä ovat olleet myrskyisiä ja näin ollen äitiys tahi perheen perustaminen kohdallani ei ole tuntunut hyvältä/ oikealta/ ajankohtaiselta vaihtoehdolta. Havahduin siihen, että mittarissa on 40 + vuotta, olin sinkku ja vapaa kulkemaan. Oivalsin, että nyt jos koskaan on aika elää vain itselleni; sille mikä on itsestä tärkeätä ja vihdoin elää omien arvojen mukaista elämää. Tuolloin tein elämästäni inventaarion:

Olin pitkään ollut samassa työpaikassa, joten kaipasin työhön vaihtelua. Sinkulle työpaikan merkitys korostuu ja näin minullekin. Mielekkään työn lisäksi oivalsin, että en kaipaa kaupungista mitään, lähiöstä mitään. Kaipaan neljää vuodenaikaa, kunnon talvea, kauppaa, josta saa murkinaa. Minä en kuppiloissa istu enkä käy juurikaan missään muualla riennoissa kuin lenkillä. Työn vastapainoksi sitä usein kaihtaa ihmismassoja vapaa-ajallaan. Lumen perässä päätin hakeutua Pohjois-Suomeen.

Ensin muutin Kuusamoon, jossa vietin osan ensimmäisestä syksystä/ talvesta. Talven puolivälissä muutin Leville, josta sain loppusesongiksi työtä sairaanhoitajana. Kesäksi palasin Etelä-Suomeen tutun työn pariin.

Lopulta jäin Leville, josta sain vakinaisen työpaikan. Hiihtokeskus takasi työn, Tunturi-Lapin muu anti sulostutti elämää ja sain sieltä järjestettyä itselleni vuokra-asunnon työpaikan läheisyydestä.

Rakastan talvia pohjoisessa, revontulia, kaamoksen pehmeitä värisävyjä sekä kevään uudesti syntyvää lisääntyvää valoa. En ole tykännyt kesässä hyönteisten valtaisasta lukumäärästä, en hurjista sähkölaskuista ja sähkönsiirtomaksuista. Samoin etäisyydet ovat sen verran pitkiä, jotta oma auto on ehdoton, jos haluaa hakeutua muuallekin, kuin hiihtokeskuksen välittömään läheisyyteen. Minä en hiihtokeskusten humusta perusta, joten auto on välttämätön.

Myös työmarkkinoilla on se ongelma, että työpaikat vaativat työntekijöiltään sesonkiaikana usein joustoa, eli päivät venyvät ja kotiin lähdetään vasta, kun viimeinen asiakas on hoidettu. Sinkkuna mullahan ei muuta elämää ollut alkuun, joten tämä oli vallan bueno, mutta kun vastuulleni otin sekarotuisen koiran, jonka pentuaika edellytti elämänrytmin säännöllisyyttä, piti työtilannetta uudelleenarvioida. En saanut työelämääni sovitettua uuteen elämäntilanteeseeni, joten aika oli uusien kuvioiden. Lisäksi olin kouluttautunut pientraumojen hoitoon kipsauksen merkeissä, joten myös oman ammattitaidon kehittäminen nousi ajankohtaiseksi. 

Käväisin pääkaupunkiseudulla HUSin koneistossa toteamassa, että pääkaupunkiseutu ei todellakaan ole minua varten edelleenkään. Nyt vaikutan Pohjois-Pohjanmaalla, josta käsin voin miettiä seuraavaa siirtoani.

Vuosi sitten olin pikkuveljeni ja hänen tyttärensä kanssa kesälomalla Norjassa patikoimassa ja sattumalta törmäsin paikalliseen mieheen vaelluspolun varrella ja tuli hyväksyttyä Facebook-ystävyyskutsu ja pidimme löyhästi yhteyttä vuoden ajan. Kutsu tuli patikoimaan Norjaan sekä ylipäänsä vierailulle ja päätinpä uskaltautua matkaan, koska mikä mua pidättelisi? Sinkku, villi ja vapaa kun olin.

Tästä lisää seuraavssa blogi-kirjoituksessa.