Takaisin koulun penkille

Ei meinaa elämä asettua rauhallisille uomille tahi raiteille ei sitten millään. Juuri kun ajattelen, että paketti on jotakuinkin kasassa ja tällä mennään eteenpäin, niin tapahtuu jokin yllättävä käänne.

Nyt olen siis sanonut itseni irti vakituisesta sairaanhoitajan toimesta Evenesin kunnasta uudesta vuodesta lähtien ja täällä on irtisanomisaika kolme kuukautta, jonka ajattelin työskennellä normaalisti maaliskuun loppuun asti. Äidin kunto Suomessa on juuri nyt melko hyvä, mutta nyt on tärkeätä olla elämässä joustavuutta sitten, kun sitä tarvitaan, koska välimatka minun ja läheisteni välillä on suuri. Näin ollen olin ajatellut, että jatkan irtisanoutumisen jälkeen tuntiduunarina, jolloin töissä ollessani voin tehdä töitä enemmän ja toisaalta ottaa rehdisti vapaata, kun Suomeen menen. Ilman, että tarvitsee pähkäillä työvuorojen vaihtamista tai palkattoman vapaan anomista ja työnantajan armoilla olemista tässä elämäntilanteessa. Samalla pakotan itseni suuntaamaan kohti elämäni seuraavaa jaksoa ilman, että jään nykyiseen elämänvaiheeseen tuleen makaamaan. Sitä on jo tottunut tiettyyn tyytymättömyyteen ja tässä piilee vaaran paikka. Saattaapi vuodet vieriä ja seurata toisiaan sukkelaan ja voimavarat, ne vähäisetkin jäljellä olevat, uupua olemattomiin siinä sivussa. Nyt ei ole tähän varaa. Ei ajallisesti eikä rahallisesti. 

Yllätysmomentin pukkasi Harstadin yliopistosairaala käsioperaatiollani. Nyt olen vasen käsi paketissa ja kohta ilman töitä enkä vielä edes tiedä, että kuntoudunko? Ehkei ole ihan viisaasti hoidettu tämä juttu osaltani, mutta näinhän nämä minun asiani tuppaavat menemään. En osaa varmistella tai taktikoida. Suunta otetaan sinne, minne halutaan mennä, vaikka sitten mikä olisi (käsi paketissa). Toistaiseksi asiat ovat aina järjestyneet, joten varmasti myös nyt ne näin tekevät. Hiukan kauhu kuristaa kurkkua, mutta antaa kuristaa. Lienee vain terve reaktio.

Nyt on myös katse suunnattu seuraavaan elämänvaiheeseen, jossa ensimmäiseksi perustan yhdistyksen lehmieni vanhainkodille ja tämän jälkeen onkin mietittävä, että miten sitä saisi tuloja niin, että pystyy tilalta käsin työskentelemään? Tällä hetkellä olen niin suivaantunut terveydenhuoltoalaan, että haluaisin ottaa sairaanhoitajan hommiin etäisyyttä. Nyt lisäksi olen ylikouluttautunut sairaanhoitaja, joka ei kykene käyttämään varsinaista osaamista töissään täällä Norjassa enkä halua muuttaa kaupunkiin, eli kipsaajan hommat saan unohtaa. Se on varmaa, että olen rakastunut maaseudulla asumiseen, tykkään olla lähellä luontoa. Tämä sanelee pitkälti seuraavat siirtoni. 

Suunnittelen perustavani lemmikkieläinhoitolan tilalle(ni). Täällä Norjassa en tiedä, riittävätkö siitä saatavat tulot ympäri vuoden vai tuleeko toiminta olemaan enemmän sesonkiluonteista? Tätä selvittelen paraikaa paikallisilta toimijoilta. Hiljalleen teen liiketoimintasuunnitelmaa, joka kertoo niin minulle kuin mahdollisille rahoittajille, jotta onko tässä loistava vaiko välttävä mahdollisuus? Näin ollen tarvitsee olla jonkinmoinen tukisuunnitelma myös muille ansiotuloille olemassa. 

Terveydenhuoltoalalla hoidon tarpeen arviointia voin tehdä puhelimitse myös kotoa käsin. Toki tähän on olemassaoleva vankka kokemus ja koulutus. Toisaalta pelkästään hoidon tarpeen arviointia ei jaksa tehdä loputtomiin, joten olen ajatellut, että syvennän terveydenhuoltoalan osaamistani mielenterveys- ja päihdepuolelle, koska ensinnäkin sen puolen osaamista kaipaan itse omaan ammatilliseen palettiini ja toiseksi sitä osaamista kaivataan myös kentällä yhä enemmän ja enemmän. Lisäksi omien rajojen ylittäminen ja viimeisten elinvuosieni henkinen prässi on aikaansaanut sen, että lisätyökalut ovat enemmän kuin tarpeen myös omassa elämässäni. Opinnot ovat myös aivan varmasti mielenkiintoisia. 

Näin ollen olen päättänyt, että haen seuraaviin ammatillisiin koulutuksiin: eläintenhoitaja eläinhoitolalinjalle sekä päihde ja mielenterveystyön ammattitutkintoa suorittamaan. Nämä siis Suomessa. Nykyään tehdään yksilölliset opintosuunnitelmat ja kiirehän minulla ei ole minnekään, joten ei muuta kuin koulun penkkiä kuluttamaan. Teoriaopinnot suoritetaan pääsääntöisesti netissä, lähijaksot Suomessa, joten samalla kun reissaan enemmänkin Norjan ja Suomen väliä äidin terveydentilasta johtuen, kykenen yhdistämään käynteihini myös lähiopintopäivät. Ei yhtään pöllömpää! Olen oikeastaan aika innoissani! Yritän muistaa tehdä pieniä askeleita päivittäin tavoitteiden eteen ahnehtimatta liikaa kerralla. Ja tosiaan täytynee laskut tässä välissäkin työnteolla maksaa... Opinnot tukevat minua tulevissa projekteissani sekä syventävät jo olemassaolevia tietoja ja taitoja. Ei mene siis hukkaan sijoitus omien korvien väliin.
         Nyt olen kuitenkin enemmän tai vähemmän tyhjän päällä ja lisäksi kädetön! Ei ole ollenkaan kadehdittavaa tämä minun pyristely. Pyristely-sana kuvaa niin suloisesti tätä nykyistä olemistani, joten toivon mukaan pyristely palkitaan ja saa ison läjän negatiivista energiaa suunnattua eteenpäin suuntaavaan tekemiseen ja toimintaan. Ja edelleen, jos juuri sinulla tulee jotain mielettömiä ideoita, joista ajattelisit hyötyväni, niin anna tulla!

Minun kirjoitelmani nykyään ovat tällaisia ajatuksenvirtaluomuksia. Itsestäkin tuntuu, että voisi nyt tulla valmista edes jossakin. Mikään ei tunnu tulevan helpolla, mutta toivottavasti tämä suuntaus muuttuu, kun alkaa luomisen energia virrata ja suunnitelmat etenemään pala palalta. Tyhmää on näitä ajatuksia ja oman elämän keskeneräisyyttä laulaa ääneen kaikelle kansalle netissä, mutta kun tämä elämäni nyt on tällaista, niin ei kait minulla ole mitään menetettävääkään? Tiedä häntä. Se selviää ajan kanssa.

Täällä Norjassa ollaan nautiskeltu plusasteista ja vesisateista, mutta polaaripyörteen hajoamisen seurauksena alkaa täällä myös pakkasjakso 6.3. lähtien, eli kohta luistellaan jäisillä teillä ja tuntureilla. Ei kiva. MUTTA kevät tekee tuloaan ja linnut lirkuttelevat sekä päivä pitenee. Ihanaa!