Syksyn säveliä 2023

Elokuun puoliväli on kohta käsillä. Käsillä on myös kesän taittuminen syksyksi hitaasti, mutta varmasti. Elämääni sävyttää tällä hetkellä epätietoisuus ja tientynlainen kaaos. Joinain hetkinä haukon happea kuin kala kuivalla maalla paniikin ja epätoivon vallatessa tilaa aivokuorella. Toisinaan taas, kuten juuri nyt, on mieli täynnä levollisuutta, luottavaisuutta, rauhaa ja uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Olen isosti kontrollifriikki, eli minua stressaa hirmuisesti kaikki avoinna olevat asiat. Mutta nyt kaikki nämä asiat ovat byrokratiaa, jonka edessä täytyy oman mielenrauhan vuoksi nostaa kädet ylös ja antautua olosuhteille. Ei auta kuin odottaa ja toivoa, että kun alkaa tapahtua, niin sitten mennään vauhdilla suunnitelmissa eteenpäin.

Tässä teen pikku hiljaa lähtöä töihin, vielä kuusi työvuoroa täällä Norjassa, jonka jälkeen pakkaan kimpsut ja kampsut niiltä osin kasaan, kun pikku pirssiini mahtuu ja joilla selviän talven yli. Haikeatahan tämä on, varsinkin kun kesä on ollut Pohjois-Norjassa upea ja täyteläinen. Yleensä sää on niin vaihteleva ja sateinen, jottei kesää meinaa syksystä erottaa, mutta nyt on ollut hieno kesä. Onhan näissä reilut neljässä vuodessa ollut paljon hyvääkin. Aamulla, kun olin lenkillä koirien kanssa, niin kunnan pormestari pysähtyi ohi ajaessaan pahoittelemaan viime aikojen käänteitä ja niiden seuraamuksia. Missä muualla näin voi käydä? Onhan minut otettu hyvin täällä vastaan. Se olen minä, joka on pistänyt vastaan mitä tulee sosiaaliseen kanssakäymiseen, koska elämä parisuhteen ja maatilan ohella on ollut niin raskasta, että olen alusta lähtien tiennyt, että tämän on oltava väliaikaista, jos mielin elää mielekästä elämää. Eikä missään vaiheessa ole tilanne löysännyt, helpottanut. Olen kirjaimellisesti elänyt kuin viimeistä päivää tulevaisuuteen uskomatta. On tullut kuitenkin omaksuttua vieras kieli, jota pitäisi jaksaa nyt ylläpitää Suomessa asuessani, jottei pääse ihan unohtumaan. Silmä lepää maisemissa ja sielu samoin. Mutta ei sitä pelkillä maisemilla kukaan elä. Onneksi näitä maisemia pääsee tänne katselemaan mahdollisilla lomillaan.

Lehmillä ja hiehoilla on ollut hieno, viimeinen kesä laitumilla. Viimeinen niillä, jotka eivät mukaani pääse Suomeen. Nyt olisi muutama Norjan punainen NRF hieho myynnissä ja neljä vasikkaa, jos joku innostuu ostamaan. Samalla kyydillä pääsevät Suomeen minun omieni kanssa. Muut lähtevät välitykseen, mutta ovat yli-ikäisiä, eli todennäköisesti joutuvat teuraaksi. Sydäntä vääntää, kun tätä ajattelee, mutta tilanteelle ei mitään voi. Kaikkia en voi pelastaa, en sitten millään. Pahinta on se, kun joutuu valitsemaan, kuka saa elää ja kuka ei.

Minulla on kaikki Suomen päässä kunnossa. On paikka, missä asua ja mihin lehmät saa, mukavasti olen / olemme alkaneet jo luoda kontakteja Karstulan seudulla. On työpaikka ja kohta kaikki tärkeimmät plakkarissa, MUTTA negatiivinen yllätys oli, kun väestörekisteriin ei voi kirjoja muista Pohjoismaista siirtää ilman käyntiä maistraatissa. Tästä ei tullut mitään ilmoitusta muuttoilmoitusta tehdessä. Ihmettelin, että miksei osoitteenmuutos mene läpi. Ei saanut netin kautta tehtyä sähkösopimusta tai mitään muutakaan sopimusta, asuntolainahakemuksia ei oteta käsittelyyn, kun asun ulkomailla. Vasta, kun laitoin toisen tiedusteluviestin ja tein uuden osoitteenmuutoksen, niin minulle vastattiin, että tämä edellyttää käyntiä paikan päällä. Ensimmäiset vapaat ajat menivät lisäksi syyskuun alkuun, eli Suomi ei tästä nyt saanut mitään positiivisia pojoja. Aikamoista pomputtelua.

Eläinten siirto on vielä auki. Kaikki on muuten valmista, mutta täällä Norjassa ei löydy viranomaista, joka tekee eläinten terveystarkastuksen ja kykenee dokumentoimaan TRACES-järjestelmään kaiken tarvittavan. Ollaan nyt tämä viikko ja hippasen enemmän pommitettu Norjan Mattilsynetiä huonolla menestyksellä, mutta toivotaan, että löytyy osaaja, niin saisimme eläimet liikkeelle sovitusti 1.9.2023. Mutta en ota tästä nyt stressiä, koska eläimille annetaan luonnollisesti lisäaikaa täällä, jos meistä riippumattomista syistä ei niitä saada matkaan ajoissa. Eiköhän tämäkin järjesty parhaiten päin.

Olen päättänyt kertoa tarinani Podcastin muodossa, koska nykyään eivät ihmiset jaksa lukea pitkiä tekstejä ja keskittyä riittävän pitkään yhden asian äärellä. Onpa aikoihin eletty sanon minä. Voi olla, että ensin kirjoitan osiot, jotta saan ne strukturoitua ja sitten teen Podcastit. Minulla ei ole vielä mitään hajua, että miten Podcast tehdään, mutta eiköhän tuo ole sekin opittavissa. Toki jos joku teistä osaa, niin otan mielelläni apua vastaan.

Karstulan päässä on tällä hetkellä Torgeir raatamassa navettaa välttävään kuntoon, jotta eläimet saavat tutustua omiin tiloihinsa turvallisesti ja rauhassa jahka siirtyvät Suomeen. Pikkuveljet Petteri ja Janne huhkivat navettaa raivaten ylimääräisestä tavarasta aikaisemmin , jotta Torgeir saa tilaa rakentaa. Paljon tarvitsee vielä tehdä ja kohta alan kontaktoimaan paikallisia ihmisiä, jospa löytyisi heiltä vanhoja varusteita ja tarvittavia rakenteita lojumasta, kun minun kaikki rahat menevät eläinten siirtoon. Ihan on matti kukkarossa.

Ihanaa, kun saan apua ja yritän opetella myös sitä ottamaan vastaan! Tässä on vielä tekemistä, mutta hiljaa hyvää tulee. Minun tulevalla tilalla joutuu lähes kaiken ajan kanssa rakentamaan uusiksi, koska rakennukset ovat vanhoja ja melko huonokuntoisia. Mutta alkuun pääsee, kun on katto pään päällä minulla ja lemmuilla ja sauna, niin mitäs sitä muuta ihminen tarvitsee? Penniä pitää venyttää, kunnes saan hommat pyörimään inhimillisellä panostuksella. Mutta näitä en nyt vielä ajattele enempää, jottei paniikki ja epätoivo iske, koska niitä tunteita en nyt jouda kuunnella. Kannustusta ja jeesiä otan vastaan mieluusti ja toivon, että tulette minua moikkaamaan. Keittelen kahvit kernaasti.