Nautaeläinten lumoissa.

Jos ei juurikaan lehmä- ja sonni-jorinat innosta, niin tämä kirjoitus kannattaa jättää väliin, sillä tämä on omistettu näille lutuisille eläimille. En osannut odottaa, että näin hurmaantuisin, mutta tässä sitä nyt ollaan... 

Oon jopa miettinyt, että pitäiskös alkaa lottoamaan, jos vaikka voittaisi riihikuivaa tuohta sen verta, että saisi tarjottua nykyisille eläimille loppuelämän kodin ja palkattua niille pari hoitajaakin, koska isoja eläimiä ovat, niin työtkin ovat melko fyysisiä. Syövät ja paskovat hurjasti. 

Kuvassa on Lumi-vasikkamme pienenä, nyt Lumi on vuoden vanha. Vielä vuoden kasvatamme näitä mussukoita ja sitten myymme osan maailmalle ja osa jää minun hoteisiini.

Torgeir on paraikaa isolla navetalla remontoimassa, jotta saamme sinne rakennettua karsinoita jäljelle jääville eläimille. Näin saisimme kaikki yhden katon alle ja näin ollen rutiininomaiset puhteet minimoitua ja helpotettua niin, että niihin menisi noin tunti aamuin illoin. Tarkoitus olisi saada eläimille sisätilojen lisäksi katoksellinen ulkoaitaus, jossa voivat olla, vaikka sää olisi hieman kurjempikin (niin kuin täällä usein on) ja lisäksi kiinteä ulkoaitaus. Näin ollen kaikki pääsevät ulkoilemaan ympäri vuoden. Paljon on tekemistä ja Torgeirilla ei ole koskaan ollut hirmusti energiaa ja nyt, kun hän on muualla töissä, niin vieläkin vähemmän ja työt etenevät tuskastuttavan hitaasti. Tähän on nyt kuitenkin tyytyminen.

Aion avata eläimille Kikkende Ku-sivuston Facebookiin tai Instagramiin (jos opin jälkimmäistä käyttämään) ja siellä jaan jatkossa heidän kuulumisiaan ja toivon mukaan jossain vaiheessa saan liitettyä tosiaan Bed and breakfast-toiminnot myös tähän yhteyteen. Aloitetaan nyt kuitenkin niillä eläimillä. 

Mulla on paljon eläinrakkaita ystäviä ja uskon, että olette odottaneet kuulumisia etenkin Forrestin ja Bubban osalta. Bubba porskuttelee ihan muiden vuoden ikäisten tavoin ja voi erinomaisesti. Se on vaan niin mahtava nuori mies notta! Forrest kinkkaa edelleen kolmella jalalla, mutta auttelee menoa sillä neljännelläkin ja on kasvanut hurjan isoksi. Voipi olla, että Forrest jää mun kotieläinten laumaan, niin kauan kuin on näin hyvävoimainen ja -vointinen. Irma odottelee varmaankin Soman kuulumisia ja Tuija Villin? Nämä myös voivat oikein hyvin. Kasvaa kohisevat silmissä.

Mutta siis lehmistä: Lehmät ovat myös yksilöitä. On kiivaita, ujoja, aggressiivisia ja oikein ystävällisiä lehmiä. Pääosin nämä eläimet ovat ystävällisiä ja jopa huomaavaisia, vaikka vähän kömpelöitä ovatkin. Lehmät ovat myös älykkäitä ja oppivat kaikenmoisia niksejä ja omaksuvat välillä nopeastikin tapoja, jotka voisi jättää omaksumatta. Ovat vallattoman uteliaita ja seurallisia lisäksi. 

Lehmien kieli on niin karkea, että täysikokoinen lehmä kun kasvoja nuolaisee, niin meinaa jäädä vain verekäs orvaskesi jäljelle (oikein makrokuorintaa). Muksuna kun kielen pakkasella tunki aina metalleihin, niin ei ollut kivaa olla kieli ilman pintasolukkoa. Samalta tuntuu, jos lehmä pääsee poskea lipaisemaan. Eli saavat pussailla niin kauan kuin vaatteet ovat välissä!

Lehmät myös syövät lippikset päästä ja käsineet kädestä, jos niiden antaa. Maistavat ihan kaikkea. Mutta annas olla, kun haluat oikein syöttää niille herkkuja, kuten pullia, niin ovat kerrassaan todella ennakkoluuloisia ja jää usein jopa maistamatta. Leipä kelpaa paremmin, mutta sekin vain joillekin yksilöille. Muunmuassa Lehmis, Usko ja Toivo tykkäävät leivästä, muut eivät oikein piittaa. 

Lehmät rakastavat rutiineja, meillä silloin kun vielä oli lypsylehmiä parressa, niin aina ulkoa sisälle tultuaan halusivat omille paikoilleen. Kerran yhden lehmän kaulapanta hajosi ja oli vapaana, mutta siinä se nakotti omalla paikallaan, kun siinä on hyvä ja turvallinen olla. Meillä Torgeir vaihteli navettaanmenoaikoja ja lehmät tottuivat siihen, mutta nyt kun minä käyn navetalla täsmällisesti tiettyinä aikoina, alkavat eläimet mylviä ja huutaa palvelua, jos tästä ajasta myöhästyn. Eli naapuritkin kuulee, jos aikataulut kusevat. 

Meidän eläimet tykkäävät musta niin paljon, että mun on tarjoiltava aina ruoka ennen kuin voin mitään siivouspuhteita toimittaa (huom. luoda paskaa), kun muuten haluavat mun kanssa leikkiä enkä saa hetken rauhaa. Ukko toimii toisessa järjestyksessä. Ensin siivotaan ja sitten ruokitaan.

Lehmä virtsaa ja kakkaa aivan kamalasti ja suurin osa työstä on eritteiden siivousta ja niille täytyy olla tilaa. Lietekellari on kätevä ja siitä saa hyvät aromit koko lähitienoo keväällä, kun paskat ajetaan pelloille. Muuten syntyy lantavuori, josta pitää myös aikanaan päästä eroon.

Lehmä kakkaa aina ylös noustessaan, juodessaan vettä tai innostuessaan ja sitten tietty syödessään tämän tästä. Lehmä myös virtsaa ja kakkaa, jos pelästyy, eli laskee alleen. Meidän lehmät yrittävät olla kakkaamatta meidän päälle ja se on hyvä se.

Lehmät ovat aika tylsiä eläimiä siinä mielessä, että tykkäävät vain olla möllöttää, syödä, nukkua ja märehtiä. Toki minusta niissä ei ole mitään tylsää, mutta Torgeir tuumi näin, kun mietti mun maatilamatkailusuunnitelmaa, että mahtaako nuo nyt ketään viihdyttää? Lehmät rakastavat hellittelyä. Ujoimmatkin yksilöt tykkäävät harjauksesta. Sosiaaliset yksilöt hakeutuvat lähelle ja tykkäävät, kun niitä rapsuttaa ja halailee.

Mä en osaa enää kuvitella elämää ilman näitä eläimiä. Toki ne sitovat paikalleen aika tanakasti. Mä toivon saavani pienen hoitoringin aikaan, jotta pääsee ajoittain reissuun, mutta kaikki tulee tehdä suunnitellusti, mutta eihän sole kuin suunnitella!

Onneksi oon elämässäni saanut liehua siellä sun täällä ja tehdä yhtä, kahta ja jos kolmatta, eli alan olla jo valmis sitoutumaan ihan uudella tavalla. Tosiaan asiaan vaikuttaa myös se, että täällä Norjassa upea luonto lurkkii jo kodin pihalla, eli ei oikeastaan tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.

Kun lehmä sairastuu, on se kovin kurjaa. Kun iso eläin jää makaamaan, on iso riski, että se ei omin voimin enää ylös pääse. Eikä sitä noin vain nostellakaan. Monesti isot eläimet lopetetaan, jos käännettä parempaan ei tule muutaman päivän sisällä. Lisäksi suuri ruho muutaman tikkumaisen jalan varassa aiheuttaa sen, että vaikeammissa sorkka- ja tukielinvaurioissa ei ole useinkaan mitään tehtävissä ja eläin joudutaan lopettamaan tästä syystä. Eli kun on tuotantoeläimiä myös kotieläiminä ei niitä hoideta ihan samalla tapaa kuin koiria tai kissoja. Täytyy pitää järki kädessä. Sanomattakin selvää on, että tässä minulla on suuria vaikeuksia, mutta se on vaan pakko hyväksyä. Tärkeintä on elämän laatu niin kauan kuin se on hyvää.

Nyt riittää tältä illalta jorinat. Hyvää yötä!