Myrskyn silmässä
Aurinko on hiippaillut ujosti taas taivaankannelle ja kaamos on päättynyt. Talvi on ollut täällä säiden puolesta jokseenkin kurja; lunta ei ole ollut nimeksikään ja voimakkaat tuulet puhaltelevat tuntureilla siihen malliin, että jääraudoilla ei ole tullut kiivettyä korkeuksiin nyt toviin ja sielu kaipaa ulos luontoon.
Tänään illasta odottelemme Frank-myrskyä tulevaksi. Eilisestä on jo koko talo natissut ja paukkunut ja tämä siis tulee pahenemaan. Mun miehen mukaan tämä tulee olemaan pahin myrsky, jonka minä olen täällä Norjassa kohdannut. Toivon mukaan navettojen katot pysyvät paikoillaan. Eläimet reagoivat myrskyn ääniin kuten mekin, eli nukkuminen jää vähille ja olemme kaikki vaan väsyneitä. Vuorokaudet sujuvat horroksessa.
Kaamos on loppunut, mutta Kaamos-sonni sen sijaan porskuttelee vahvasti ja on kasvanut hurjasti. Vasikka oli kovin pieni syntyessään, mutta nyt on ikäisekseen vallan raamikas. Minä ja kaikki minun lemmikit (Pihka ja lapinlehmät) olemme varsin tuhdissa kunnossa, jos vyötärönympärystä mitataan, eli siksikin olisi nyt syytä päästä tuntureille!
Sain muutama päivä sitten ensimmäisen Korona 19-rokotteen (sain kunnian olla 3. rokotteensaaja terveydenhuoltoalan ammattilaisista tässä kunnassa kunnan ylilääkärin ja toisen kollegan jälkeen). Käsivarsi oli kipeä kuten tetanus-rokotteen jäljiltä ja hippasen päänsärkyä sivuoireena. Toinen rokote tulee helmikuun alkupuolella 3 viikkoa ensimmäisestä ja sen jälkeen aion tulla Suomeen käymään helmikuun lopussa - maaliskuun alussa. Nyt aion ajaa Leville kavereita moikkaamaan ja jahka koko epidemia on laantunut, on vuorossa Espoo, mutta pk-seudulle aion lentää aikaa säästääkseni. Toki varotoimia on noudatettava ja testeissä käytävä, mutta niiden ehdoilla sitten. Tähän on vaan sopeuduttava.
Minut vakinaistettiin Evenesin kuntatyöntekijäksi TK-vuodeosastolle joulukuun alusta lähtien jonne olen kotiutunut vallan mainiosti. Pestini on 60 prosenttinen, mutta saan tehdä 100 prosenttiin ekstratunteja, eli kykenen vaikuttamaan elämääni sangen kiitettävästi. Pakko sanoa, että tienaan täällä 60%:lla pestillä saman kuin Suomessa sadan prosentin työsuhteella/ kk. Vapaata on lisäksi oikein mukavasti.
Työpaikalla mieheeni rakastunut minua piinaava hoitaja on ollut pitkillä sairauslomilla ja tilanne selvitetty muillekin työntekijöille, joten työrauha on ollut taattuna nyt viimeiset viikot ja se on ollut ihanaa se! Täytyy toivoa, että tilanne tasoittuu myös piinaajani palatessa töihin. En ole koskaan ollut mikään kaunotar, joten en mitenkään ole tottunut tällaiseen rooliin naisena, jotta joku minua kadehtisi niin, että olisi valmis melkein mihin vaan. Pelottavaa ja huvittavaa samanaikaisesti!
Olen vähentänyt navettatyötunteja, keväällä ja kesällä saa tahkoa niin paljon hommia siellä, että nyt roolini navetassa on lähinnä käydä karjaa hyvänäpitämässä. Omien lemmikkilehmieni ylöspitoon toki osallistun aktiivisesti ja kerran päivässä siivoan pilttuut ja vaihdan kuivikkeet ja ruokin eläimeni.
Mä tykkään kovasti olla myös yksin ja näin saan myös laatuaikaa enemmän ja nyt, kun saimme uudet työvuorokierrot selville hamaan tulevaisuuteen, niin pääsen norjankielenkurssini vihdoin aloittamaan ja elämää suunnittelemaan eteenpäin. Eli jos kaipaat reissuseuraa luontoreissuille, niin laita viestiä! Saatan hyvinkin innostua lähtemään ja täällä rajan tällä puolella on vaikka mitä tehtävää vuodenajasta riippumatta; varusteilla haasteista selviää ja minä neuvon mielelläni.
Parisuhde on edelleen ollut myrskyisä, mutta parempaan päin mennään koko ajan. Minä en ole toisen kyljessä kyhnöttäjä ja nyt korona on käperryttänyt elämän kodin ja työpaikan välille siihen malliin, että on ahdistanut välillä ja lujaa. Ehkä vuoristoradan tärkein opetus on ollut eriyttää itsensä omanlaiseen elämään ja olla sillä tavalla itsekäs. Mun mies haluaisi, että tekisimme kaiken yhdessä, mutta minusta ei siihen ole. Nyt on tilanne auennut hänellekin ja kahnauksien jälkeen antaa minulle tilaa olla vaan minä ja tehdä minun omia juttuja - tai olla tekemättä mitään. Kai tämä on vain normaalia parisuhdearkeen opettelua sekä yhteiseen elämään ja omaan erillisyyteen totuttelua? Me kun muutimme yhteen vielä tutustumisvaiheessa ja näillä ikämetreillä sitä on muovautunut omanlaisekseen - eikä tule muuttumaan. Siinä sitä riittää kummallakin ihmettelemistä.
Minä haluaisin toteuttaa unelmani mummonmökistä. Mun miehen maat ovat viljelysmaita, joihin rakennusluvan saaminen maksaa maltaita, eli olen ottanut uuden suunnan haaveilleni: ostan joko kesämökiksi vanhan maatilan jostain päin Norjaa (kuitenkin inhimillisen ajomatkan päässä täältä), jossa olisi pieni suht hyväkuntoinen päärakennus ja navetta tai talli. Täällä saa moisia ihan pilkkahintaan ja samalla vaivalla saa aika suuren läjän laidunmaata mun lapinlehmille. Toinen vaihtoehto on rakentaa ihan kaikki alusta asti omannäköisekseen. Mun mies on myös innostunut tästä, koska maajussin hommista eläköidyttyään haaveilee hänkin uudenlaisesta elämästä/ mahdollisuuksista ja seikkailuista. Jos siis vielä tuolloin yhdessä olemme... Roolit vaihtuisivat, että mä olen mun kotieläimille tilan hoitaja hänen suosiollisella avustuksellaan, mutta päävastuu sitten omista eläimistäni olisi mulla. Toki sitten värvään teitä kavereita lomittamaan, haha (= paskan lapiomista 2 x päivässä ja rehunkanto saman verran plus tietty rapsuttelut ja hyvänäpidot, hihi).
Kolmas vaihtoehto on sijoittaa Rorbu-mökkiin Lofooteilla tai Vesterålenin alueella, jota vuokraa ensin turisteille ja käyttää itse vapaa-ajan asuntona kunnes lopulta muuttaisi sinne itsekin eläkepäiviä viettämään. Nämä ovat meren äärellä, täysin varustettuja, mutta kalliita. Siksi ajattelin, että kannattanee ostaa sellaisesta paikasta, jossa vierailijoita riittäisi ympäri vuoden. Kyseiset paikat ovat meiltä muutaman tunnin ajomatkan päässä.
Olen kuitenkin päättänyt, että Norja on minun paikkani, vaikka parisuhde loppuisikin. Sen verran on jo ikää, jotta täytyy uskaltautua itseään toteuttaa. Olen nyt etsinyt paikkaani kymmenisen vuotta ja täältä se on löytynyt. Helppoa se ei ole ollut eikä tule olemaan, mutta on ollut joka ikisen kyynelen ja hikipisaran arvoista!
<3