Menetyksiä ja kesän paluun odottelua

Sydän on mykkyrällä vieläkin, kun menetimme ihanan Signora-vasikan kolme päivää sitten. Varmuutta kuolinsyystä ei ole, mutta koska vasikka meni ilman infektio-oireita niin nopeasti huonoon kuntoon, niin epäilys on suolisolmusta (tai vastaavasta) tahi vatsan tukoksesta. Vatsakipua seurasi nopeasti kuivuminen ja neurologiset oireet. Saimme Signoralle juotettua kuvan viritelmällä melko turvallisesti vettä runsaasti ja neitokainen tokeni jaloilleen, samoin kipulääkitsimme Signoran. Päivystävä eläinlääkäri ei ollut toiveikas ennusteesta, eikä tullut yötä vasten auttamaan. Aamusta Signora oli vaisu ja vieläkin ilmeni lihasnykäyksiä siihen malliin, että soitimme eläinlääkärin paikalle. Hän lääkitsi vasikan suoraan suoneen, koska selvästi vasikka oli kipeä eikä halunnut tutkimusten satuttavan pientä turhaan. 15 minuuttia myöhemmin Signora sulki silmänsä rauhallisesti ikiuneen. Kipulääkekin oli jo liikaa tässä vaiheessa. Sai lopulta rauhallisen lopun ja tiesi olevansa välitetty. Tässä kuvassa neito oli jaloillaan edellisenä yönä, joskin tärisevänä ja hieman poissaolevana.

Vieläkin itku tulee, kun kirjoitan näitä. Ei tähän koskaan totu. Eipä totu mun mieskään, vaikka alalla on ollut jo 31 vuotta. Eteenpäin on vain mentävä ja keskityttävä elossa olevaan karjaan ja ammennettava heiltä elämäniloa ja energiaa. Keskityttävä oleelliseen.

Meillä on ollut kolea kesä nyt viimeiset kaksi viikkoa. Huomenna pääsee laskemaan eläimet ulos... On satanut joka ikinen päivä, tuullut hurjasti sekä ollut +9-+12-astetta lämmintä. Pinna on ollut kireällä, kun ei ulos pääse. Minulle on niin tärkeätä, että karja pääsee laitumelle ja kovin sateisena aikana ei voi päästää heitä pihalle, kun laidun on nopeasti isojen eläinten alla mutavelliä. Tänään käyn viimeistelämässä sähköaidat ja huomenna iltapäivällä on toivottavasti ilon hetki meille kaikille ja toivomme sään jatkuvan hyvänä pitkälle syksyyn!

Töissä olen ollut Norjan ja Ruotsin rajalla ja työtahti on ollut varsin leppoisa verrattuna Tornion rumbaan. Vielä on 15.8.21 asti töitä ja sitten näemme, että vapautuuko Norjankin rajaliikenne kuten Suomen tulee tekemään maanantaista alkaen. Mitä sitten ryhdyn tekemään, on vielä täysin auki? Ellei tule jotain supertyöpaikkaa, niin todennäköisesti pidän kesäloman ja sitten reissaan Suomeen perhettä ja ystäviä tapaamaan ja teen keikkaa siinä samalla, että saan laskut maksettua ja pirssiin menovettä, eli bensaa. Koronanäytteenotto, rokotukset, terveysasematyö ja melkein mikä tahansa menettelee. Se on mulle lomaa se, kun saa työtä tehdä suomenkielellä! Nykyisessä työpaikassani joudun aamuvuorossa vastaamaan koronapuhelimeen, eli siinä on haastetta ollut kylliksi, mutta onneksi rajaa ylittää paljon kansainvälistä porukkaa, niin kaikki kielitaito on tullut käyttöön.

Mä ihan tosissani myös olen miettinyt ainakin osittaista alanvaihtoa, kun terveydenhuollon saralla näkymät ovat kehnonlaiset. Töitä riittää ihan joka paikassa, mutta resurssit alkavat olla niin tiukoilla, että niska limassa joutuu hommia tekemään ilman kunnon perehdytystä ja kuormitus on usein kohtuuton. Ei jaksa tehdä työtä, jossa pelissä on ihmishenki, jos joutuu kamppailemaan riittämättömyyden tunteita vastaan tämän tästä ja tekemään töitä vastoin omaa eettismoraalista omaatuntoa. Ei ole oikotietä mihinkään. Potilaille/ asiakkaille/ ihmisille tulee olla aikaa, jotta heidän ongelmansa selviää ja jotta on aikaa tutkia ja selvittää vaihtoehtoja edelleen. Hätäinen hutilointi ei auta ketään ja lopulta tuo vaan huisisti lisäkustannuksia. Kultainen keskitie olisi jo riittävä, mutta, mutta... Rahaa ei heru Suomessa ei potilaille eikä sairaanhoitajille, vaikka palkka on pahasti alimitoitettu työn vastuullisuuteen nähden. TEHYllä ei ole todellisia aseita aikaansaada mitään parempaakaan. Se on nähty, kun tässä tilanteessa ollaan.

Norjassa palkkakehitys on hyvä ja oikeansuuntainen, MUTTA resurssit niukat. Koulutettuja alan ammattilaisia per työyksikkö on niin niukasti, että työvuorossa sairaanhoitaja usein joutuu ottamaan harteille useamman yksikön sairaanhoidolliset tarpeet ja hoidon tarpeen arvioinnin, toimenpiteet yms. JA olla samanaikaisesti laskettuna yhden yksikön perushoidolliseen vahvuuteen, eli periaatteessa työaikaa sairaanhoitajan hommiin ei ole suotu laisinkaan ja tämäkin astelma on usein melko sietämätön. Minä niin kaipaan työpaikkaa, jossa on osaavaa henkilökuntaa riittävästi paikalla kaikkina vuorokauden aikoina sekä vuodenajoista riippumatta. Kaipaan sitä, että töissä on kiva olla, huumori kukkii ja sinne on kiva mennä.

Kovasti olen miettinyt päihde- ja mielenterveystyön merkityksen korostumista, koska oma tietotaito on tällä saralla täysin riittämätön ja nimenomaan näitä taitoja kentällä tarvitaan ihan kaikkialla. Nyt mietin, että alkaiskos vielä vanhuksena opiskelemaan joko psykoterapeutiksi tai psykiatriseksi sairaanhoitajaksi? Toki suomen kielellä. Ei taitu tämä toinen kotikieli vielä riittävän hyvin, jotta voisin kuvitella itseäni täällä koulun penkille. Ja toisaalta luotan ehkä suomalaiseen koulutukseen enemmän kuin norjalaiseen. Mitään perusteita tälle ei ole, kunhan on mututuntumaa tämä. Ja sillähän sitä sitten mennään. Toki nämä ovat edelleen myös sosiaali- terveydenhuoltoalan heiniä, mutta näitä voisi tehdä osin etänä, itsenäisesti omaa kuormitusta kuunnellen. Rinnalle mietin, että olisi nastaa tehdä myös turistien kanssa töitä, eli tehdä muutakin kuin terveydenhuoltoalan hommia. Diggasin Levin Pihlajalinnalla Ja Benefinlandissa siitä, että sitä sairauksien hoitamisen lisäksi oli kyseessä ihmisten loma ja vaikka kurja sairastua/ loukkaantua, niin jos vain mahdollista oli hienoa olla tekemässä tuosta kokemuksesta toivottavasti positiivista kokemusta ja niin hyvää sellaista kuin mahdollista. Työ ei ole niin kuormittavaa, kun *vakiovalittajat* ja kovin moniongelmaiset ihmiset puuttuvat lähes kokonaan, jotka toisaalta taas kunnallisella puolella tekevät työstä usein kovin raskasta. Melko ikävästi multa kirjoitettu, mutta totta kun on, niin miksi asiaa pitää kaunistella? 

Kipsauskuviot voi täällä Norjassa unohtaa, jos ei mieli yliopistosairaalaan töihin. Sielläkin on tällä hetkellä vain kolmivuorotyötä tarjolla. Täällä Norjassa ei ole juurikaan yksityisiä palveluntarjoajia, muutamaa sairaalaa lukuunottamatta ja nekin isoissa kaupungeissa kuten yliopistosairaalat. Lääkärikeskuksia ei juurikaan ole. Lisäksi terveyskeskuksissa ei kipsata. Isoissa kaupungeissa käytetään paljon ortopedisten potilaiden hoidossa yksityisiä firmoja, jotka räätälöivät ortopedisiä apuvälineitä ja näitä valmistavat ortopediset insinöörit tai teknikot ja heillä on ihan oma koulutuksensa, jotka molemmat kestävät vuosia. Työpaikkoja ei juurikaan ole ja korona-aika on aikaansaanut yt-neuvottelut tälläkin sektorilla. Yksi minun nykyisistä työkavereistani on joutunut luopumaan unelmaduunistaan koronan vuoksi. Hän on apuvälineteknikko (hammasteknikon taustakoulutus, jonka päälle on suorittanut oppisopimuskoulutuksen tyylisen koulutuksen työpaikalla). Toki Suomessa voi tehdä keikkaa paikkoihin, jossa voi ja saa kipsejä väkertää.

Huomenna toivottavasti aurinko paistaa ja pääsee kesä jälleen alkamaan! Toivottavasti rajat vapautuvat pian kaikkialla ja pääsemme elämään koronan kanssa normaalielämää. Son moro tällä erää! Pysykää terveinä ja ihanina <3!