MaaJussittaren elämää
Talvi tekee tanakasti tuloaan. Marraskuu on ollut todella ankea ja näin ollen suunnitelmissa olisi hyvinkin lähteä La Gomeralle ensi vuoden marraskuussa kokonaiseksi kuukaudeksi lataamaan akkuja ja hakemaan luonnon D-vitamiinia. Täytyypi neuvotella pikkuveikan, Johtaja Laineen kanssa joskos tulisi mun lehmien vahdiksi tuoksi ajaksi? Töistä oon ajatellut ottaa karusti palkattoman loman, ahhah.
Meillä on lypsyt lypsetty ja maidontuotanto loppunut. Mun mies ei ole saanut aikaiseksi tilata teurasautoa vielä hyvin palvelleille rouville <3. Hyvin ymmärrettävää, sillä tämä kerta tulee olemaan megavaikea saatella samalla rapiat 30 vuotta omaa historiaa viimeiselle matkalle. Meidän lehmistä vanhimmat ovat yli 20-vuotiaita ja hyvin moni siinä 15 vuoden arvokkaassa iässä, eli ehkä Torgeirinkin sydän on liian pehmeä ollakseen riittävän tuottava tehokkuuteen painottuvassa tuotantoeläintaloudessa. Ollaankin ehkä enemmän samanlaisia kuin olisi voinut uskoakaan. Eli sikälikin ajatellen on parempi niin, että loppuu lypsytilan pito. Loputtomiin ei voi kuitenkaan tätäkään tehtävää siirtää. Sukutilan toiminnan loppuminen konkretisoituu, kun isä ja poika saattelevat eläimet autoon yhdessä. Aikansa kutakin <3. Yksi ovi sulkeutuu kun toinen avautuu.
Ja tämä työ on ihan uskomattoman raskasta, vaikkakin itse rakastan sitä. Lihakset laulaa hoosiannaa ja fysiikka on koetuksella, mutta se tuntuu elämän makuiselta elämältä, kun fileet ja läskit heiluu sontaa lapioidessa ja heinää eläimille tarjoillessa. Siitä puhumattakaan, että jokin eläimistä on jumissa jossain ja tarttee jeesiä... Siinä saa jumpata ihan tosissaan!
Eli olen iloinen, kun toiminta pienenee vähitellen. Ja kun nuorisolle on löytynyt hyvät kodit ja jäljellä on vaan mun kotieläimet, niin sitten alkaa Farmstay Kikkende Kun suunnittelu isolla vaihteella. Tähän yritän keskittyä, kun kyynel pyrkii silmäkulmaan lypsylehmistä luopumisen vuoksi. Tuskaa ja toivoa - elämää sen raa´assa kauneudessaan.
Kikkende Kun suunnitelmiin kuuluu myös bloggaaminen meitin eläimistä. Konsepti luodaan joustavasti ja aloitetaan luovasti pienesti ja edetään pienin askelin niitä askelia makustellen. Edetään sen mukaan, että mikä virta alkaa vetämään parhaiten. Halutaan tehdä aitoa, ei luksusta. Täällä on maisemat ja lenkkipolut omasta takaa ja niistä ei tarvitse mitään maksaa, eli moni asia tulee ilmaiseksi. Lisäksi norjalaiset palvelut turismin saralla ovat aika niukat ja karut, eli tilaa ja markkinoita riittää muillekin toimijoille.
Mun uupumukseen on auttanut sekä mun loma Suomessa että nämä maatilan työt. Joulukuun alussa alan tekemään puolikasta sairaanhoitajan hommaa taas tuossa terveyskeskuksen vuodeosastolla vakinaisessa toimessa. Autoa kun käyttää Torgeir, niin on pakko nöyrtyä ja pysyä kotimaastoissa. Ja toki tietty maatilan hommat jaetaan meidän kahden kesken. Minun vuokseni meille jää vielä eläimiä, joten täytyy kantaa kortensa kekoon. Tästä lähiöruusu-Katista on tullut bonde ja olen ylpeä siitä. Olen aina rakastanut luontoa ja eläimiä, joten ehkä on lopulta luonnollista luoda itselleen elämä, jossa pääsee elämään oman näköistä elämää ja saa tehdä sitä, mitä rakastaa. Ja tehdä näitä asioita sillä arvomaailmalla, jonka kokee oikeaksi.
Olin naapuriemme kanssa maatilamatkailuseminaarissa ja sieltä sai valtavasti inspiraatiota ja innostusta omaan projektiin! Heillä on myös samansuuntaisia ajatuksia, joten pyrimme tekemään yhteistyötä ja rakentamaan palvelumme toisiamme täydentäen. Nyt täytyy vaan hommia tehdä jonkin verran palkkatyössä, jotta saa sukanvarteen rahaa ja kun aika on oikea, niin neuvotella pankin kanssa sellainen laina, että sen ehtii vielä tämän ihmiselämän aikana maksaa takaisin. Toinen jalka on jo tanakasti haudassa, joten ei tässä loputtomiin jouda jahkailemaan!
Ei mulla ollut oikeastaan mitään uutta kerrottavaa, mutta kun täällä kotona kyyhöttelen eläimien kanssa, niin usein sitä on pikkuisen seurankipeä. Tänään käytin aikani näin. Kivaa viikonloppua kaikille! Son moro!