Lehmien ehdoilla

Keskikesän juhlat vietetty. Nyt meillä on ollut armoton lehmien sorkkien trimmausoperaatio, jonka päätteeksi neidit päästetään laitumelle.

Täällä kesä on noin kuukauden myöhässä runsaiden lumimäärien ja kylmien öiden ansiosta. Peltohommat sitä myöten myös. Eli hommaa riittää enemmän kuin ehtii tehdä. 

Lypsylehmien ravinto tulee olla monipuolista, eli laitumelle päästö on tarkkaa hommaa, jotta maidon laatu ja määrä ei kärsi. 

Hiehot ja vasikat pääsevät kaikki myös omille laitumilleen, mutta minulla on pieni ongelma pienempien suhteen; nimittäin haluan heille katoksen, jonka alle hakeutua suojaan tuulisina ja sateisina hetkinä ja yöksi. Tätä ei meinaa mun maajussi ymmärtää, että voi hyvä tavaton, kun on karva pinnassa ja kestävyyttä, niin kyllähän ne pärjää! Juu varmasti pärjäävät, mutta mun lehmätilallisen rooli on rajoittunutkin enemmän tähän lehmien hyvinvointiprokkikseen ja niiden olosuhteiden parantamiseen, eli mitä sitä nyt suotta muuttamaan? Sanomattakin on siis selvää, että tämä hippasen hiertää välejä, kun suojan tekemiseen menee aikaa, joten vasikatkaan eivät ole vielä ulkona. Toki Usko, Toivo ja Lempi sekä Laku ja Tälli ovat omassa ulkokarsinassaan, mutta juuri kolme päivää sitten klo 23 yöllä alkoi sade ropistella ikkunaan ja meikä ampaisi ulos navetalle viemään mussukkansa sisään navettaan. Mun mies piti tätä tyhmyyden huipentumana, mutta mitäs siitä, ahhah? Naapuritkin hymyssä suin kyselivät seuraavana päivänä, että mitä tein navetalla keskellä yötä? Toki arvasivat jo vastauksen.

Mun lapinlehmät, STN nordlandsfe ehkä lähtevät tuntureille aiemman lauman mukana (entisen omistajan) ja laitamme matkaan muutaman lypsylomalla olevan lehmän myös. Toinen mahdollisuus on tehdä laidun näille neideille meidän kodin ympäristöön tien varrelle, niin olisivat soma nähtävyys myös ohi ajaville autoille, mutta fyysinen ravinnon etsiminen vuorilta tekisi näille neideille hyvää. Niin minä kuin nämä mun hiehotkin ovat pullistuneet täysihoidossamme lähes muodottomiksi, eli kaikkien meidän tulisi siirtyä tuntureille reippailemaan! Ensi kesänä yritämme saaha kaikki lehmät lomalle samanaikaisesti ja sitä myöten vuorille samoilemaan. Täällä saavat lehmät laiduntaa vapaasti yhteisillä mailla ja pitävät niityt ja maiseman kunnossa. Ei tule viidakkomaisia ryteikköjä.

Mun maajussi itse leikkaa lehmien kynnet ja se onkin melko järeätä toimintaa. Kaikkein vaikeinta on saada suuri eläin hoitokoppiin, johon raajat sidotaan ja koppi kellistetään kyljelleen, jotta sorkkiin pääsee käsiksi. Mun tehtävänä on rauhoitella eläintä pääpuolelta, koska pistävät luonnollisesti hanttiin. Ja pelkkä pään heittelehtiminen saa meikän lentämään kopin laitaa vasten kevyesti. Mun mies oli ihan varma, että en kykene auttamaan tässä, kun olen liian herkkäsieluinen. Mutta väärässäpä oli. Sairaanhoitajana on tottunut siihen, että jos joku on ihmisen parhaaksi, vaikka toimenpide sattuukin, niin tehtävä se silti on. Rokote on nakattava rimpuilevan lapsen reiteen ja lääkärin täytyy saada näkyvyys tulehtuneeseen korvaan, vaikka muksu tappelisi koko kehollaan vastaan ja vanhemmat eivät saa lasta pideltyä/ rauhoiteltua toimenpiteeseen. Eli ei mitään ongelmia tässä. Sorkat kasvavat navetassa talven mittaan mittaviksi, joten leikattava ne on. Tosin 400-700 kilon pitelemisessä on omat haasteensa ja se on vaarallista myös.

Lihasonnithan eivät pääse ulos ja tämä tuottaa mun sielulle tuskaa. Niitä ei kastroida, koska halutaan niistä lihaksikkaita ja isoja (=paljon lihaa, paljon rahaa). Saattaapi olla, että tilalta loppuu lihasonnien pito tämän emännän myötä. Niiden hoito on myös vaarallista, eli siihen ei lomittaja eikä meikäläinen kykene. Mun mies on tosin sitä mieltä, että tuloihin tulee lovi, joka tulee paikata jollain muulla tavalla, eli tämä on nyt mietinnän alla. Mun nuppuset vasikkasonnit kastroidaan (näistä tulee säyseämpiä, pienempiä ja voivat myös ulkoilla lehmien kanssa). Toki lihoiksi nämäkin menevät aikanaan, niin kuin jokainen eläin tilalta, jos terveenä muuten pysyy. Tietty Usko ja Toivo sekä Tälli ovat spesiaaleja. Samoin mun omakasvattamat vasikkahiehot, tulevat lehmät Laku ja Lempi. Ne vanhenevat täällä mun kanssa lapinlehmien kavereina.

Lisäksi minä olen nyt kotisairaanhoidossa töissä ja työsoppari loppuu lokakuun lopussa. Töitä riittäisi ja sopimus varmasti jatkuisi, mutta olemme mun miehen kanssa päättäneet kokeilla, joskos siirtyisin navettatöihin hänen avuksi, koska uutta pihattonavettaa pitäisi alkaa rakentamaan sekä vanha navetta purkaa ja rakentaa mun oma navetta kasvavalle lapinlehmäjoukolle sekä mahdollisille muille eläimille. Samalla tuotantoa napakoitetaan maitotuotannon osalta panostamalla laatuun määrän sijasta. Lypsylehmien lukumäärää ei nosteta.  Lisäys/ määrän ylläpito tulee lapinlehmien muodossa ajan saatossa ja omien lehmävasikoiden kasvattamisessa lypsylehmiksi.

Tässä sivussa teen sitten keikkaa terveydenhuoltoalalla ja mahdollisesti suomalaiseen firmaan myös etätöinä projekteja ja ajanvaraustöitä (hoidon tarpeen arviointia), jos kaikki menee toiveiden mukaan. Näin saan tuloja kummastakin maasta ja pidettyä kontaktit yllä ja kasvatettua eläkekertymiä.

Rakkausrintamalla menee aavistuksen paremmin, kun on niin paljon hommia jottei ehdi riitelemään. Rankkaa on mulla edelleen, kun oman työn lisäksi riittää tilalla töitä enemmän kuin laki sallii, mutta nyt väsymys on enemmän fyysistä kuin psyykkistä, eli tälläkin tapaa on helpompi ja parempi olla. En ole vielä nähnyt/ elänyt koko vuoden kiertoa tilalla, eli vaikea on luoda omia rutiineja omien juttujen suhteen (kielen opiskelun, treenauksen, lomien, ulkoilun jne....). Mutta vaikka kiloja on stressin myötä kertynyt, en ota tästä nyt lisästressiä. Kuluvat varmasti jahka elämä uomiintuu ja stressitasot laskee ja ne omat rutiinitkin löytyvät. Tässä niin kaipaisin mun ystäviä tänne kylään, jotta olisi hyvä syy välillä skipata navettahommat ja ampaista ulkoilemaan. Minustakin on tullut sosiaalisempi sillä tapaa, että jymähdän seuraan, vaikka viihdyn myös yksin, eli nykyään yksin on vaikeampi ottaa ja lähteä kuin ennen.

Positiivisempi vire on siis meneillään ja se on hyvä se. Minä kovasti odotan tänne lisää vieraita. Meillä on mun miehen isosisän talo pihapiirissä käytettävissä, jossa on sähköt ja vesi, vaikka vanha talo onkin, eli mökkimäinen oma majoitustila on käytettävissä. Ja meitin kotona on 2 pientä vierashuonetta, eli hyvin mahtuu. Lisäksi iso piha, johon saa teltan tai asuntauton viritellä. Kesällä hommia riittää navetalla ja vieraatkin saattavat luppoaikanaan joutua talkoohommiin lehmien laitumien aitoja rakentelemaan (sähköaitatolppien sijoittelua) tai ajamaan traktoria, eh heh. Tai harjaamaan lehmiä ja vasikoita.

Täällä on mahtavia patikointimestoja, eli ei tartte Lofooteille asti ajaa ellei välttämättä halua. Meidän koti sijaitsee ajomatkan varrella Lofooteille. Täällä ei ole myöskään turisteja samalla tapaa tukkimassa väylää jos toistakin sekä autobaanoilla että vuorilla.

Kivaa kesää ja tervetuloa!