Kesä 2022

Elokuu on koittanut. Illat pimenevät jo ja enteilevät syksyn tuntua. Itse pidän tästä osasta kesää eritoten. Illat ovat raikkaita ja tunnelmallisia, päivänvalo tarjoaa enemmän sävyjä kuin keskikesän aurinko, joka tarjoaa valoa 24/7 ja parhaimmat olosuhteet valon suhteen on yöllä. Samalla olo on kuitenkin haikea, kun kesä on loppumaisillaan. Toisaalta syksy on myös ihanaa aikaa. Syys- ja lokakuussa on ihana reippailla tuntureilla eikä ole ruuhkaa! Ja marraskuun olenkin sitten La Gomeralla. Ei yhtään pöllömpää ei.

Kämmen/ ranne parantuu kovaa kyytiä. Tosin sairauslomalla jatketaan elokuun 21. asti. Kämmen ei kestä painetta eikä erikoisia työasentoja. Ehdin jo vetäisemään lipatkin naamalleni, jolloin löin kämmenen maahan ja leikkausalueen hematooma purkautui ommelten välistä. Onneksi oli vahvaa ommellankaa, niin ompeleet pitivät eikä paranemiseen tullut takapakkia kuin muutaman päivän verran liittyen haavan paranemiseen. Ommelten poistoa venytin pari päivää pitemmälle. Olen keskittynyt letkulla tarjoilemaan eläimillemme vettä ja halailemaan niitä sekä katsomaan laiduneläinten perään. Täytyy ihan rehellisesti sanoa, että melko vaikeata on olla vaan ja ottaa maltilla. Ei kuulu mun tapaan olla ihminen, mutta onhan mulla kolme toimivaa raajaa ja yksi osaksi toimiva, eli ei pitäisi valittaa. Olen päättänyt parannella itseni huolellisesti, jotta palautuisin niin hyvin kuin mahdollista. Muuten pitää tosissaan alkaa miettiä uutta työpaikkaa, koska vuodeosastotyö on fyysisesti rankkaa. Pitänee etsiä kevyempää kenttätyötä, kun ei tässä nyt ainakaan nuorru. Se on varmaa se.

Vasen rannekanavaoireyhtymä/ karpaalitunnelisyndrooma leikataan syksystä ja sit on taas sama ruljanssi edessä. Toivon mukaan kädet palautuvat ennalleen; en ollut edes huomannut kuinka paljon toiminnot olivat lamaantuneet vuosien saatossa. Vieläkin on sormet jäykät ja kohmelon oloiset eikä voimantuotto ole ennallaan/ palautunut, mutta yöllinen puutuilu ja heräily helpotti heti ja oon nukkunut kuin murmeli koko tämän ajan. Ja nyt sitten väsyttääkin koko ajan, eli kroppa ottaa menettäneensä levon takaisin. Ja nyt tulee paljastus: Kaikkein vaikeinta on tämän operaation jälkeen perseen pyyhkiminen ja punnerrusasentoa ei voi vielä ajatellakaan leikatulla kädellä! 

Kesä täällä on ollut melkoisen mukava. Sää on ollut parempi kuin kahtena viimeisenä vuotena. Maajussit taitavat saada 2 satoa heinää, jos jatkuu samalla mallilla. Me emme, koska Torgeir aloitti heinätyöt vasta nyt. Ensiksi oli traktori rikki ja sitten rundballepresser, eli paalituskone hajosi. Ai niin ja rehunleikkurikin enemmän pöllytti heinää kuin leikkasi, eli siihenkin piti vaihtaa osa. 

Eilen kävimme hillassa ja saimme noin 8 kg pakkaseen laitettavaa. Vielä suurin osa marjoista on raakoja, eli kerättävää riittää vielä muutaman viikon ajan. Yksin ei tarvinnut olla, vaan lähes joka suolla oli joku käkkimässä. Mustikoita ei ole kovin paljoa ja ovat kovin pieniä ja vielä myös raakoja, eli niitä saa poimia vielä pitkään, eli eiköhän niitäkin ehditä pakkaseen saaha talven varalle, Minusta on tullut myös multikätinen, eli alkaa kaikki hoitua myös vasemmalla kädellä. Se lienee hyvä vaan.

Tässä kuussa saan vieraita Suomesta, eli ihanaa! 

Petteri tulee takaisin syyskuun alusta ja sekin on ihan mahdottoman ihanaa! Tuskin voin tajuta, kuinka onnekas olenkaan, että kaikki tämä on mahdollista! Elämä täällä on ollut minulle kaikkine käänteineen melko vaativaa, mutta nyt on alkanut aurinko paistamaan risukasaan, joten toivon, että kaikki itkut ja väännöt tuottavat tulosta. Helpolla ei mun tarvitse elämässä päästä, mutta liika on liikaa. Kukaan ei voi määräänsä enempää kestää. Nyt kiittelen itseäni, että kaikkien parisuhdenvääntöjen keskellä, tuotantoeläintalouden kipujen keskellä, jolloin välillä on tuntunut, että sydän hajoaa atomeiksi, niin nyt on suunta kohti omannäköistä elämää kaikkinensa. Jonkinnäköinen kauhun tasapaino on löytynyt eikä ole tarvinnut sydäntä lopullisesti tomuttaa. Pystyy elämään omien arvojensa näköistä elämää. Kunhan pumppu jaksaa ilman fyysisiä ongelmia, niin kyllä tästä selvitään! Ihan sivulauseen arvoisesti mainittakoon, että kaiken tämän keskellä olen opetellut uuden kielen, työskennellyt vieraassa maassa ja löytänyt täällä Norjassa paikkani omana itsenäni. Se ei ole vähäistä se, mutta jotakin kertoo elämän vaativuudesta täällä se, että se on tullut kaikki siinä sivussa. Voin sanoa, että olen itsestäni kovin ylpeä! Olen sisukas. Toki aloin miettiä, että mikä sisukkuus on hyvästä ja mikä pahasta? On myös tyhmää itsensä uhrata asioille, joihin ei meinaa kyetä vaikuttamaan, mutta nyt näyttää siltä, että asiat muuttuvat, hitaasti mutta varmasti. 

Toki kaikki vaikeudet näkyvät kasvojen lisääntyneinä ja syventyneinä uurteina, harmaina hiuksina sekä vyötäröllä löllyy 15 liikakiloa (tunnesyöminen, stressi, vaihdevuodet kaikki kerryttävät), peilistä katsoo 10 vuotta vanhentunut eukon keuhko. Toivon mukaan sydämen valo valaisee myös kropan ja mielen ja olemus kevenee, nuortuu samalla. 

Väsymys, emotionaalinen syvä väsymys ja kohtaamattomuus, jota voisi yksinäisyydeksikin nimittää on tehnyt sen, että olen laiminlyönyt yhteydenpitoa ihan kaikkiin ihmisiin ja jopa ottanut mieheni sukulaisiin etäisyyttä täällä. Kun omassa elämässä kaikki on epävarmaa, suunta hakusessa ja vakaassa harkinnassa oli suunnata omilleni. Silloin sitä tarvitsee tilaa ympärilleen, jotta voi tehdä ratkaisuja ja alkaa toteuttamaan niitä. Siinä ei halua enää kuunnella muiden hyväntahtoisia neuvoja.  Tämä on niin minun kaltaista. Ei halua olla vaivaksi ja toisaalta ei halua muiden mielipiteiden horjuttavan - yksin pitää puurtaa ja raivata suuntaa. Edelleen elän tätä elämäntilannetta; asiat etenevät kuitenkin parempaan suuntaan, mutta mikä on lopulta se suunta? Mun ja Torgeirin yhteinen, vaiko mun ja lehmieni oma? Kaikki on vielä ja edelleen yhtä mahdollista. Helpotuksen tuo se, että olen hyväksynyt tilanteen. Ja kun olen sen hyväksynyt, niin onkin alkanut tulla muutosta parempaan, positiivisempaan. Joku viisas on joskus sanonut, että saat sen, mistä luovut. Kun höllää pakon edessä kontrollista, niin tapahtuu käänne positiivisempaan. Ehkäpä olenkin oppinut enemmän itsestäni täällä asuessani kuin arvaankaan? Toivon ainakin niin.

Nyt lähden koirien kanssa lenkille ja menen rapsuttelemaan lehmiä laitumelle! Hyvää kesän jatkoa teille, ketkä näitä mun tilityksiä jaksatte lukea <3 !