Kaamoskuulumisia!
Kaamos tavalla tahi kolmannella on tällä hetkellä elämäni keskiössä. Kaamos-sonni syntyi tosiaan kaamoksen kynnyksellä 4.11. 2020 ja on I H A N A ! Kaamos-sonni on nyt jo toinen jälkeläinen, joka saa elää oman äidin kupeessa ja nauttia buffet-antimista suoraan äitinsä vetimistä. Onnekas poika! Ja kyllä nämä kaksi poikaa kasvavatkin vauhdilla (Boris-sonni on se toinen).
Kaamos saa nauttia härkänä jatkossa mun kotieläimenä, mutta Boris, meidän toinen mammanpoika joutuu lihakarjan tapaan teuraaksi aikanaan, mutta sitä ennen saa nauttia hyvästä elämästä ja vapaudesta hiehojen ja oman äidin kaverina. Saa olla vapaana ja ulkoilumahdollisuuskin on ympäri vuoden.
Teuraaksi laittamisesta puheenollen; huomenna tulee teurasauto ja hakee isoimmat sonnit sekä muutaman vanhemman lehmän. Minähän olen itkemisen aloittanut jo hyvissä ajoin ja sanoinkin miehelleni, että mulle on täällä kehittynyt itkunkestävät silmät. Sonneja mieheni antaa mun hoitaa vain, kun ovat vielä pieniä ja käsiteltävissä, mutta isoja jullikoita ei. Siksi jatkossa sonnimme tulevat olemaan kastraatteja (pallittomia), jotta ovat myös minun käsiteltävissä ja saavat ulkoilla. Olemme käyneet taistelua siitä, että pidetäänkö sonneja vai ei ja olen sikäli sen taistelun hävinnyt, että pidämme juu, mutta niin, että kastraation kautta hiehojen (ei synnyttäneiden lehmien) joukkoon, joka helpottaa elämistä monella tapaa ja antaa eläimille mahdollisuuden hyvään elämään. Leikkaamattomia sonneja ei saa täällä päästää laitumelle mm. Tämä kompromissi on pakko hyväksyä, kun jokainen penni tarvitaan elämiseen.
Teuraaksi menevistä lehmistä osa on minulle hyvin, hyvin läheisiä. Miehelleni tietysti vielä läheisempiä ja hän onkin siirtänyt teurasauton tuloa nyt lähes kaksi vuotta, koska ei tämä ole hänellekään helppoa. Isoja eläimiä, joiden ylöspito maksaa melkoisen määrän kruunuja per vuorokausi. Minun kotieläinkatras ei tietty helpota kulurakenteen kehittymistä paremmaksi ja minun tuleekin kehitellä itselleni myös business plan, jolla saisin omien eläimieni ylöspitoa katetuksi... Jos tulee ideoita mieleen, niin kirjoitelkaa!
Olen aloittanut nyt työn 1.12.2020 vakinaisena sairaanhoitajana terveyskeskuksen vuodeosastolla 60% omasta toiveestani, mutta saan tehdä keikkaa 100 prosenttiin asti, jos niin toivon. Vuodeosastotyö on melko kuormittavaa fyysisesti ja tietty omien rutiinien löytyminen vie taas hippasen aikaa, joten vähäisestä tuntimäärästä huolimatta olen ollut ihan puhki poikki ja väsynyt. Huomioitavaa on, että saan täällä 60 % palkan, joka on yhtä suuri (käteen jäävä osuus) kuin päivätyöläisen palkka Suomessa. Siinä on kaksivuorotyön lisät toki mukana, mutta silti. Suomen palkkakehitys on jäänyt pahasti jalkoihin ja jälkeen sanoisin, ja jotain on työmarkkinoilla tapahduttava, jotta alalle riittää tulijoita. Itse en voi nyt tehdä koronatilanteesta johtuen töitä kaupunkeihin kipsauksen merkeissä, koska ei voi pendelöidä eri yksiköiden välillä, koska kaupungeissa koronatilanne on huonompi kuin meillä täällä maalla. Samasta syystä en nyt sitten ajanutkaan Suomeen marraskuussa, vaikka ikävä perhettä on saanut jo megalomaaniset olosuhteet.
Korona-rokotteet ovat saapuneet maahan ja oletan, että saamme ne ensimmäisten joukossa. Näin ollen olen ilmoittautunut jo vapaaehtoiseksi rokottajaksi täällä. Ja jahka rokote on plakkarissa niin pääsen vierailemaan kotona Suomessa myös! Varovainen pitää olla myös jatkossa, mutta loppuu kotiaresti.
Voisin tehdä myös suomalaiselle yritykselle mielelläni etäsairaanhoitajan (digihoitaja) työtä, eli jos sinulla on ideoita etätyöpaikasta, niin ilmianna ne! Voisin vaikka jäljittää koronatapauksia. Mielelläni tekisin töitä molempiin maihin. Näin saisin myös elämäntilanteeni sitä myöten selväksi, että vahva yhteys molempiin kotimaihin säilyisi. Se tuntuu nyt tärkeältä. Mulla on suomalainen henkilötunnus, puhelin ja vielä toistaiseksi autokin. On myös suomalainen verokortti ja tili lisäksi.
Minulla on työpaikalla mielenkiintoinen tilanne: Mua on työpaikalla inhonnut venäläinen apuhoitaja nyt vuoden. Tämä hoitaja ei tunne minua, koska emme ole työskennelleet samassa työpisteessä, mutta hän on kuusi vuotta sitten työskennellyt miehelleni tilalla ja kait nähnyt itsensä sielunsa silmillä tilan emäntänä. Näin ei kuitenkaan käynyt ja mieheni oli sitä mieltä, että hänellä oli psyykkisiä ongelmia ja heillä luottamusongelma tästä syystä - ja hankki tälle naiselle työpaikan naapuritilalta (lomittaja) ja itselleen uuden työntekijän. Tästähän sota syntyi ja sama nainen on sekä tuhonnut mieheni omaisuutta että mustamaalannut häntä selän takana. Ja nyt hän on samassa työpaikassa kuin minä (eri yksikössä) ja on siirtänyt vihansa minuun. Kotisairaanhoidossa ollessani kuulin juoruja, että hän mustamaalaa minua toisella osastolla, mutta en jaksanut välittää. Nyt minut on siirretty samalle osastolle ja heti ensimmäisten vuorojen aikana jouduin hänen kanssaan tekemisiin. Hän ei puhu minulle, mutta puhuu minusta muille. Hän kääntää kirjaimellisesti mulle selän ihan kaikissa olosuhteissa, ei katso koskaan silmiin. Hän ihan tosiaan inhoaa minua! Kollegat ovat kertoneet, että kun kuulivat, että aloitan joulukuun alusta vakinaisen työn, niin iloitsivat siitä, että tulen, koska minulla on kuulemma työilmapiiriä piristävä vaikutus (kävelevä komedienne mun rallynorjalla). Tämä nainen on itkenyt, jos minua on kehuttu ja kostanut näille työntekijöille työvuoron aikana sen, että pitävät minusta tekemällä välttävästi töitä.
Tällä on vaikutus työilmapiiriin ja siihen, kuinka minut on otettu vastaan. Kollegat ovat raportoineen tästä esimiehelle jo ennen tuloani.
Minä päätin, että tämä ei vetele. Ilmoitin esimiehelleni, että mitä ilmeisemmin tällä naisella on jokin muu ongelma kuin minä, joten en kykene asiaani auttamaan myöskään. Lisäksi jos arvostelukyky pettää niin pahasti, että täytyy töissä kostotoimenpiteisiin ryhtyä, niin en voi häneen myöskään luottaa enkä hänen kanssaan työskennellä. Mielestäni hän ei ole sovelias potilastyöhön. Olen asian kertonut kollegoille, että jos on jotain kommentoitavaa, niin voivat raportoida esimiehille, mutta mun osalta keskustelu loppuu tähän.
Tilanne on kuitenkin kamala. Mulla on kahden viikon irtisanoutumisaika, josta on jäljellä 2 päivää. Esimies ilmoitti, että asiasta ollaan tietoisia ja toimenpiteet ovat vireillä, mutta mitään ei voida nopealla aikataululla luvata. Missään nimessä en kuulemma saa irtisanoutua tämän vuoksi, koska he haluavat minut pitää.
Itse en ole varma, että mitä tekisin? Nyt esimies aikoo keskustella tämän kollegan kanssa ja sen jälkeen meidän tulee keskustella yhdessä, mutta en ole tähän halukas, koska minulla ei ole mitään keskusteltavaa. En ole osallisena tähän millään muulla tavalla kuin että olen mustasukkaisen naisen vainon kohde. Mitä siis teen? En näe ratkaisua enkä tulevaisuutta tässä tilanteessa selvästi. Saa siis kommentoida.
Jouduin lisäksi kolariin. Olin jumpassa ensimmäistä ja viimeistä kertaa autolla (700 m kotoa), mutta kun oli kiire kauppaan jumpan jälkeen, niin päätin surauttaa autolla. Parkkeerasin parkkipaikalle kahden puun väliin. Kesken jumpan kuuluu venyvän pellin ääniä ja naapurin emäntä tsekkasi ikkunasta pihalle ja kysyi että kenen on tuo valkoinen auto kahden puun välissä? Lennähdin ikkunaan ja näin trailerin takapuskuriin uponneena.
Naapurin mies oli kiinnittänyt peräkärryn huonosti. Jumppasalin vieressä on ylämäki ja siinä asfaltti heikossa kunnossa. Ilmeisesti peräkärry ylämäessä on irronnut pompun takia ja saanut pikkuisen vauhtia ja hupsheijaa valunut alaspäin vielä kääntyen siihen puiden väliin - ja pysähtynyt lopulta mun autoon.
No, 18.12.2020 vien autoni pajalle vastaanottajan laskuun ja saan vuokra-auton korjauksen ajaksi, eli no sweat. Koko takapaneeli peruutus-sensoreineen pitää vaihtaa. Täällä Norjassa ei ole SEAT Aronaa mallina myynnissä, eli varaosaa on pitänyt odottaa useampi viikko. Kaikenmoista sitä voi tapahtua. Naapurin miäs oli nolona, ko jumpan kaikki 15 naista näkivät tilanteen. Oli ainakin todistajia!
Mutta nyt Kaamosta moikkaamaan ja ennen kaikkia huomenna viimeiselle matkalle lähteviä lehmiä pitämään hyvänä. Itkua ja sydänalan tuskaa tiedossa tämän viikonlopun ohjelmassa...