“Don't cry because it's over, smile because it happened.” ― Dr. Seus

Työpestini loputtua HUSissa pidin lomaa ennen siirtymistäni Pohjois-Pohjanmaalle. Tämä mahdollisti vierailun Norjassa löyhemmällä aikataululla.

Ihan tähän alkuun haluan korostaa, että kirjoitan blogia miesystäväni luvalla. Tämä on omien ajatuksieni jäsentelyä varten ja myös sitä varten, että jos joku muu suunnittelee maan vaihtoa työn/ rakkauden perässä, niin ehkä kaipaa vertaistukea? Tai jos jollakin on muuten samansuuntaisia kokemuksia eikä kykene/ halua niistä avoimesti keskustella, niin ehkä tästä voi olla siinäkin tilanteessa apua...?

Ajaessani 1500 km kohti Norjaa tuntematonta miestä tapaamaan mietin, että taidan olla ihan hullu? Olen melko itsellinen ja itsenäinen ihminen ja miehen perässä juokseminen/ ajaminen tuntui vieraalta, mutta mitäpä sitä ei välissä romantiikan eteen tekisi? Ei ole ollut markkinoilla vilkasta. Ei ole tullut Prinssi kotoa noutamaan. Edellisestä parisuhteestani oli jo kulunut vuosia. Ainakin kohteessa olisi patikointimahdollisuuksia, eli saisin toteuttaa itseäni luontoliikkumisen saralla hyvässä seurassa (näin salaa toivoen), jos kipinää ei väliltämme muuten löytyisi. Rohkea rokan syö tuumin ja ojentelin jalkaa kaasupolkimella.

Ja voihan kipinä! Heti, kun ajoin pihaan (tosin ajoin ensin naapurin pihaan, ahhah) tiesin, että siinä hän on; jotain niin tuttua ja turvallista ja sielussa läikähti. Tunne vaikutti olevan molemminpuolinen ja tästä alkoi 1,5 viikon mittaiset ekat treffit. Rakastuin korviani myöten ja uskoin, että tunteisiini vähintäänkin vastattiin.

Me kaksi keski-ikäistä ihmistä julistimme Naamakirjassa kaikelle maailmalle uutukaista suhdettamme juhlistaen täten toistemme löytämistä. Tämä myös siksi, että etäisyyttä välillämme on satoja kilometrejä, joten sitoutuminen yhteiseen projektiin tuntui tärkeältä koherenssin ylläpitämiseksi. Rakkausrintamallani kun ei ollut mitään tapahtunut vuosiin, niin en ollut lähipiiriäni näillä sydämen asioilla paljoakaan piinannut. Nyt oli minun vuoroni!

Norjalainen ihmeeni on työhönsä täysin sidottu 24/7, joten suhteen ylläpitäminen ja kulkeminen riiuureissuille jäi / jää minun harteilleni.

Tämä tarkoittaa kerran kuussa pitempiä vapaita, eli pitkiä työputkia, jotta pääsee kullan kainaloon lepäämään yhdeksän tunnin ajomatkan jälkeen.

Ensimmäiset kolme kuukautta sujuivat kuin rakkauden usvassa, kunnes Messenger-viesti lämähti tietokoneelle joltain tuntemattomalta naiselta: "Tiesitkö tämän miehestäsi?"-kommenteilla varustettuna. Viestissä kertaluontoinen intiimi keskustelu kuvineen, päiväys pari viikkoa ensimmäisen tapaamisemme jälkeen. Mitään epäselvyyttä tämän suhteen luonteesta ei jäänyt. Kyseessä siis sosiaaliseen mediaan rajoittunut kontakti.

Maailmani romahti. Vaaleanpunaiset lasit silmiltäni räjähtivät palasiksi ja niiden päälle vielä hypittiin. Keski-ikäisen naisen sydämeni sai sellaisen järkytyksen ja shokin, jotta. Tässä se nyt on, minut on petetty, minua on huijattu.

Ensin pohdin, että näinhän se on, että olen vanha, ryppyinen, karvainen ja ruma, niin miksi kukaan minua rakastaisikaan tai haluaisikaan? Onneksi tämä tunne vaihtui nopeasti kiitollisuudeksi siitä, että itse en ollut tehnyt mitään väärää enkä tuntenut tarvetta ketään osallista satuttaa eikä kostoristiretkikään jaksanut kiinnostaa. Tai ylipäänsä harrastaa mitään vastaavaa typeryyttä tällä elämänkatsomuksella. Olin pistänyt itsestäni kaiken ja hieman enemmänkin likoon. Päätin, että en kanna ainakaan syyllisyyttä enkä häpeää toisen vuoksi tässä elämäntilanteessa, kun ei ole perhettä suojeltavana. En toisen aikuisen ihmisen vuoksi valehtele enkä jätä asioita käsittelemättä myöskään. Itseni vuoksi. Ja ehkä lopulta tämän parisuhteeni vuoksi, jos se tämän jälkeen vielä meitä kannattelee? Jos jotakin, olen  V A P A A toimimaan, tuntemaan niin kuin oikeaksi koen. 

Mieheni pistin tietysti asiasta tilille. Kyseessä hänen mukaansa kertaluontoinen tilanne, jolle mitään järkevää syytä tai selitystä ei ole. Kertoi oppineensa asiasta sen, että mikä todella on elämässä tärkeintä. Hän haluaa yhteistä elämää enemmän kuin koskaan. Ongelmana on vaan se, että minun tulee tehdä ne konkreettiset teot yhteiselämää ajatellen ja mahdollistaa se suhteemme tässä vaiheessa. 

Asiahan ei ole ihan niin yksinkertainen. Tiedän sen ja kaikki me tiedämme sen. MUTTA tässä onkin tämän blogin juju: Miten saan elämäni järjestymään ja ratkaisuni tehtyä tässä tilanteessa? Tunteet ailahtelevat suuttumuksesta suruun ja pettymykseen. Joka toinen hetki pidän itseäni maailman tyhmimpänä ihmisenä, kun edes harkitsen antavani toiselle vielä uuden mahdollisuuden. Joka toinen hetki päätän olla rakkaudessani urhea. Todellinen rakkaus perustuu myös pettymyksille, että jos tästä selvitään, niin sitten ollaan hyvällä pohjalla.

Varmuutta toisesta ei saa koskaan. Me kaikki teemme virheitä. Minä olen tehnyt virheitä, joten kuka minä olen tuomitsemaan? Mutta, mutta, mutta...

Olemme nähneet kriisin jälkeen kerran ja päättäneet antaa toisillemme vielä mahdollisuuden. Olemme päättäneet keskittyä siihen, mikä on ollut suhteessamme hyvää sen sijaan, että keskittyisimme nurjaan.

Minä tarvitsen tilaa ajatella, tarvitsen tilaa tunteiden käsittelylle, joten tässä blogissa yritän työstää tilannettani mahdollisimman rehellisesti ja raadollisesti. Itse tapahtuneeseen en aio enää palata. Tehty mikä tehty. Sitä ei voi enää muuksi muuttaa. Sen vatvominen ei asiaani/ asiaamme edistä enää.

Tunteiden lisäksi kerron elämästä Norjassa MaybeBabynä. MaybeBaby-blogi olin itse asiassa mieheni idea. Sellainenhan minä olen! Varmuutta mistään muusta ei todellakaan ole ja silti tulisi uskaltaa rakastaa isosti! Näin alkuun vierailijana, mutta jos suhde meitä jaksaa kannatella, niin pakkohan se on sinne tohtia muuttaa. Tämä on ollut haaveena jo ennen parisuhdettamme, koska näillä ikämetreillä tulee miettiä eläkekertymiä, jotka Suomen terveydenhuoltoalan palkoilla ovat mitättömiä, eli Norjan markkinat työn saralla ovat kiinnostaneet jo pitkään.

Kielitaito (ensiksikin ruotsinkieli --> etenkin norjankieli) kaipaa aktivointia ja kohennusta ja se onkin projekti no: 1.

Mutta ei muuta kuin nokka ylös, rinta rottingille - ja kohti uusia pettymyksiä!