APUA! Mihin aika katoaa...?!?

Elämä on ollut taas sen verta vauhdikasta, jotta on jääneet kuulumisten kertailut vähemmälle. On ollut myös menoa ja meininkiä niin, että on kenties ollut vaikeuksia kiteyttää asioita kirjalliseen muotoon, mutta nyt yritän.

Tämä kesä on ollut melko ihana, ainakin parempi kuin viime kesä, jolloin satoi lähes tauotta. Meillä oli myös muutama hellepäivä plus kolmessakymmenessä asteessa, ja helle vei multa mehut, mutta siinä ei ole mitään outoa eikä uutta. Eläimet laitumella huoletti, mutta oppivat myös vasikat tarvittaessa hakeutumaan suojaan. Mulle sattui työhukeja myös terkkarin vuodeosastolla, jossa hiki lensi ainoastaan vaan kulmakarvaa kohottaessa vaihdevuosioireiden kuumien aaltojen ohella.

Minä ja Torgeir käytettiin kaunis sää hyödyksi ja hiippailimme illasta aina vuorille, kun päivisin ei kerinnyt eikä jaksanut. Ihana valo ja ihana vilpoisuus, kun kotikin oli kuin helvetin esikartano, jossa nukkuminen oli vaikeata ellei peräti mahdotonta.

Petteri lähti kohti kotia kesäkuun lopussa ja mulla ja ammuilla on Petskua kova ikävä. Nyt on taas tullut tehtyä hommia tauotta - ja sen tuntee kropassa, joka on väsynyt. Tänään otti Torgeir navettavuorot, kun kerta kaikkiaan aamulla herääminen alkoi tökkiä; joskus tarttee saaha nukkua niin pitkään kuin nukuttaa...

Kolme kuukautta Petterin työkokeilua sujahti ohi niin, että heilahti! Oli luksusta saaha pälättää omalla äidinkielellä ja hoidella lehmiä yhdessä. Pikkuveli on samalla tapaa eläinrakas kuin minä, joten kiintyi meidän otuksiin ihan huolella ja nämä saivat huippukohtelua! Petteriä on jäänyt kaipailemaan myös Torgeirin isä, joka on useaan otteeseen kysynyt, että tuleehan Petteri takaisin? Juu, pitäisi tulla vielä syksyksi loputkin kolme kuukautta työkokeilusta.

Piipahtihan se toinen velisenikin Janne huudeilla vajaan viikon verran. Voi kun oli ihanaa saaha meitit kaikki sisarukset samaan osoitteeseen koronavuosien jälkeen <3 .

Me tarvitsisimme jo lisäkäsiä ennen Petterin takaisintuloa syyskuun alussa, kun mun oikean käden karpaalitunnelisyndrooma operoidaan ensi viikon torstaina ja sitä seuraa 6 viikon sairausloma, tai ainakin kevennetty toimenkuva. Luulin, että selviäisin muutamalla viikolla, mutta mitään ei voi nyt riskeerata, kun on dominantti käsi kyseessä. Se on parannuttava, jotta kykenee töissään jatkamaan. Pitää myöskin työergonomiaan kiinnittää jatkossa parempaa huomiota, jotta vaiva ei uusiutuisi heti. Vasen käsikin leikataan sitten tuonnempana. Mulla on melkoisen pahat oireet, jotka pitkittyessään tästä edelleen voivat vahingoittaa käden/ käsien hermotusta pysyvästi, eli enää ei taiha olla vaihtoehtoa, kun taipua puukon alle.

Torgeirilla tulee olemaan melko raskas 6 viikkoa. Omat työt sekä päälle navettahommat. Lisäksi pitää (olisi jo pitänyt aloittaa) alkaa rehun/ heinänteko, jotta ois lemmuille ruokaa myös ensi talvella. Ei meinaa vuorokaudessa tunnit riittää.. Onneksi suurin osa eläimistä on laitumella plus sadesäällä heillä on mahdollisuus olla siilossa suojassa, eli pärjäävät koko tämän ajan omillaan eikä tarvitse erikseen ruokkia. Sekin on jo jotain.

Meillä on lähes kaikki eläimet (ne, jotka saavat olla ulkona) laitumella. Tänään päästetään laitumelle lisää porukkaa, mutta heille pitää ensin opettaa kunnioitus sähköaitoja kohtaan. Nyt on muutama vasikka keksinyt, että altakin pääsee ja oon joutunut niitä jahtailemaan takaisin - ja se on melko raskasta yksin, jos ja kun Torgeir on töissä.

Lisäksi olen vallan voimaantunut Virvan 50-vuotisjuhlaristeilystä, jossa packrafteilla valloitimme Vätsärin erämaata. Reissu ja meidän porukka oli aivan huippu! Kerta kaikkisen hieno ja ainutlaatuinen kokemus! Oon vieläkin ihan fiiliksissä ja tähän taloon varmuudella hankitaan packraft. Kiva vekotin, jonka kanssa pelmutessa saa luvan olla hippasen lapsellinen. Mielikuvituksen käyttö on suositeltavaa ja lähes rajatonta, kun on packrafteilla liikenteessä. kunhan on paikkaamisvälineet mukana. Tällaisia hienoja reissuja lisää!

Onneksi sairauslomalla jalat toimii, kun kädet ei, eli tarttee ravata tuntureilla ja pitää kuntoa yllä. Olin varautunut, että leikkaus tulisi syksyllä, kun Petterikin on täällä, mutta eipäs nyt ole, joten tämän kanssa on vaan elettävä. Varsinaista lomaahan ei mulla nyt kesällä pitänytkään olla. Katse on visusti käännetty jo marraskuun La Gomera-reissuun, jossa siis olen koko kuukauden! Täytynee tilata joku turistiopus, jotta saamme (kaveri lähtee mukaan) koluta koko saaren ja sen nähtävyydet sekä luonnon huolella! Aika siistiä ja nyt pitäis sitten kädenkin toimia...

Kielikurssi loppui nyt kesällä ja koko kielikurssi oli yllättävän hauska juttu! Aion aloittaa syksystä jatko-opinnot tavalla tahi kolmannella, koska opin huisisti ja lisäoppia kaivataan. Nyt en enää stressaa kielestä arkisella tasolla, mutta opitaan nyt sitten kunnolla niin kauan kuin pää pelaa, kun kerran täällä ollaan. Lisäksi olen niin introvertti, että kartan työn ulkopuolisia sosiaalisia rientoja, eli senkin vuoksi kurssi teki hyvää. Tulee nähtyä ihmisiä ja luotua uusia kontakteja. Perheettömänä viisikymppisenä muijana mulla ei ole kovinkaan paljon yhteistä monien samanikäisten ihmisten kanssa.

No johan tuli taas tarinaa... Toivottelen kaikille hyvää kesän jatkoa ja tulkaahan kylään, kun oon nyt kotosalla!