Alakuloa

Seurana on melkoinen ahdistus. Pari päivää on mennyt taas ihan pohjamudissa. En usko enkä luota yhtään mihinkään. Ajatuskin parisuhteesta, elämästä Norjassa ahdistaa niin mahdottomasti. Rinnan päällä on tonnin leka, möykky mahassa ja kiristävä vanne pään ympärillä. Intuitio kirkuu varoituksen sanoja ja ainakin aikaisemmin olen vankasti katunut, jos ja kun olen jättänyt signaalit kuuntelematta....

Ei auta pitkät yöunet, ei Emmerdalet. Lenkillä huolet hetkeksi unohtuvat, mutta se helpotus ei kauaa kestä. Pihkakin ihmettelee, kun emäntä ähisee vain kotona tuskaisena.

Turhauttaa niin, kun tietää, että nyt pallo on mulla ja mun pitää vain jollain tavalla päästä tästä megalomaanisesta ahdistustilasta ulos. Pian, äkkiä, haipakkaan! Tuntuu niin yksinäiseltä ja samalla jollain tavalla eristäytyneeltä. Mun parisuhteeni on kriisissä ja kukaan lähimmäisistäni ei edes tunne tai tiedä kriisin aiheuttajaa. Vielä leijuvampi olo tästä. Ei oikein mitään, mistä ottaa kiinni ja hakea tukea ja turvaa. Onkohan tämä kaikki vaan jotain ihmeellistä, epämääräisen pahaa unta?

Onneksi näillä ikämetreillä olen oppinut myöntämään ja tunnistamaan oman ihmisyyden ja hyväksymään oman *heikkouden*. Tosin eipä tästäkään tässä tilanteessa varsinaisesti hyötyä ole, mutta kehtaan ainakin omia angstejani kirjoittaa ulos ja ylös. 

Mulla on taipumus ihastua hankaliin miehiin, vääränlaisiin miehiin. Onkohan tässäkin lopulta vaan kyse tästä?

Sen tulevaisuus näyttää, jos annan? Missäköhän se mun rohkeus kanittaa, joka oli vielä 2 päivää sitten seurana?!? Sitä kaivataan nyt kipeästi!

Tekisi mieli lähteä kaveriseurassa vetämään perseet ja ensin itkeä maailman murheet ja sen jälkeen mahdollisesti pitää hauskaakin, mutta ai niin - mun frendit on hajallaan siellä ja täällä; osa Lapissa, osa Espoossa. Niin sitä lopulta makaa kuin petaa. Yksin en viiti kännejä vetäistä ja onhan tässä vielä kolme työpäivääkin edessä. Jaix ja ärgh.

No ehkä tämä itsesäälissä rimpuilu saa tältä erää riittää. Täytynee kaikesta uhosta huolimatta lähteä lenkille ja katsoa, josko siitä olisi vaikka loppuillaksi apua...

Ensi viikolla on perjantai 13. päivä. Pitänee varmaana säästää kaikki olennaiset päätökset tuohon päivään, niin voi aina kosmisia biorytmejä syyttää omista virhevalinnoista.